Mainos
Mainos

Rauhansopimukselle kiitosta ja kritiikkiä

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat allekirjoittivat yöllä Suomen aikaa Lähi-idän rauhanhanketta edistävän sopimuksen. Tuore sopimus sai kiitosta eri maiden johtajilta sekä YK:n pääsihteeriltä. Israelilaiset ja palestiinalaiset ääriryhmät tyrmäsivät sopimuksen.

Allekirjoituksen jälkeen Yhdysvaltain ulkoministeri Madeline Albright sanoi, että lopulliset neuvottelut Palestiinan valtion perustamisesta aloitetaan kymmenen päivän sisällä.

Sopimuksen allekirjoittaminen varmistui sen jälkeen, kun viime hetken kiista Israelin ja Yhdysvaltain välillä oli ratkennut. Kiista koski Israelia hyödyttävästä vakoilusta tuomittua Jonathan Pollardia, joka kärsii Yhdysvalloissa elinkautista vankeustuomiota. Israel on vaatinut Pollardin vapauttamista.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton lupasi lopulta ottaa Pollardin asian jälleen esille ja Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu päätti tämän jälkeen suostua neuvotellun sopimuksen allekirjoittamiseen.

Öiset neuvottelut tuottivat tulosta

Osapuolet pääsivät eilen periaatteessa sopimukseen Lähi-idän rauhanhankkeen seuraavasta vaiheesta huippukokouksessa Yhdysvalloissa. Sopimuksen myötä palestiinalaisille on luvassa lisää itsehallintoalueita Länsirannalta Israelille annettavia tiukempia turvatakuita vastaan.

Palestiinalaiset ehtivät ensimmäisinä kertoa läpimurrosta yhdeksän päivää kestäneissä maratonneuvotteluissa. Palestiinalaisten mukaan sopimukseen päästiin varhain perjantaiaamuna kahdeksan tuntia kestäneissä neuvotteluissa Netanyahun ja Arafatin välillä. Lopputulokseen vaikutti kokouslähteiden mukaan ratkaisevasti presidentti Clinton, joka seurasi läheisesti yön yli kestäneitä neuvotteluja.

Turvallisuus ja terrorismi

Osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen mm. 750 palestiinalaisen vangin vapauttamisesta Israelin vankiloista ja palestiinalaisten Länsirannalla sijaitsevien itsehallintoalueiden lisäämisestä entisestään 13 prosentilla. Vastapainoksi palestiinalaiset suostuvat tiukentamaan turvatoimia terrorismia vastaan ja poistamaan peruskirjastaan maininnan Israelin valtion tuhoamisesta.

Israelilainen neuvottelija piti tulosta merkittävänä ennen muuta turvallisuuskysymysten osalta. -Ensimmäisen kerran palestiinalaiset ovat lupautuneet taistelemaan terrorismia ja sen rakenteita vastaan, hän sanoi. Neuvottelut palestiinalaisalueiden "lopullisesta asemasta" on määrä aloittaa piakkoin. Näissä neuvotteluissa on tarkoitus sopia mm. pakolaisten tulevaisuudesta, rajoista, Jerusalemin asemasta ja palestiinalaisten itsehallintoalueista.

Kiitosta ja kritiikkiä

YK:n pääsihteeri Kofi Annan ylisti kommentissaan sopimuksen allekirjoittajia. Annan kiitti erityisesti presidentti Jasser Arafatin ja pääministeri Benjamin Netanyahun rohkeutta tehdä kompromisseja rauhan saavuttamiseksi. Pääsihteeri Annan sanoi toivovansa, että Washingtonissa allekirjoitettu sopimus uusiin yrityksiin päästä kattavaan rauhansopimukseen koko Lähi-idän alueella.

Ranska puolestaan kiitti erityisesti Yhdysvaltain presidenttiä Bill Clintonia sopimuksen aikaansaamisesta. Presidentti Clintonin ja ulkoministeri Madeleine Albrightin panos on tehnyt mahdolliseksi Lähi-idän rauhanprosessin uudelleen käynnistymisen, sanottiin Ranskan ulkoministeriön lausunnossa.

Tanskan ulkoministeri Niels Helveg Petersen sanoi olevansa iloinen sopimuksen syntymisestä. Ulkoministeri huomautti olleen korkea aika, että Lähi-idän rauhankehityksessä edistytään, ja sanoi edessä olevan vielä pitkän tien ennen kuin juutalaisten ja palestiinalaisten kiistat on saatu voitettua.

Sekä israelilaiset että palestiinalaiset ääriryhmät tyrmäsivät viime yönä sopimuksen. Palestiinalaisten mielestä sopimus ei vastaa heidän vaatimuksiaan. Israelilaiset puolestaan sanovat sopimuksen olevan kavallus heidän maataan kohtaan.
(MTV3-AFP-Reuters-DPA)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme