Mainos
Mainos

Rehn: Turkin uudistustahti hidastunut

EU-parlamentti äänestää huomenna omasta Turkki-raportistaan, jossa kritisoidaan voimakkaasti maan kehitystä.

EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn on kehottanut Turkkia vauhdittamaan poliittisia uudistuksiaan. Rehn sanoi EU-parlamentissa Strasbourgissa, että maan uudistustahti on hidastunut kuluneen vuoden aikana.

Sekä Rehn että puheenjohtaja Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat varoittaneet ongelmista Turkin jäsenyysneuvotteluissa, mikäli edistys ei ole riittävää.

Komissio esittelee odotetun arvionsa maan tilanteesta marraskuussa. Raportissa käydään läpi muun muassa sananvapauden ja poliittisten oikeuksien toteutumista.

Rehn muistutti kuitenkin tänään, että Turkin täysi EU-jäsenyys on yhä tavoitteena, vaikkei neuvottelujen lopputulosta voikaan ennustaa etukäteen. Hän myös painotti, että EU pitää kiinni omista sitoumuksistaan ja jatkaa jo aloitettuja jäsenyysneuvotteluja.

Hän kiisti siten, että EU pitäisi suunnitellun tauon laajentumisessa Bulgarian ja Romanian liittymisen jälkeen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme