Mainos
Mainos

Reinfeldt: Uudet ministerit ehkä ensi viikolla

Ruotsin valtiovarainministeriö on ryhtynyt tutkimaan myös uuden kuntaministerin omistusosuuksia yhtiössä, joka myy hoitopalveluja kunnille.

Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt uskoo voivansa esitellä jo ensi viikon alussa uudet kokoomusministerit kahden eronneen tilalle. Hän kertoi asiasta Tanskan-vierailullaan.

Kauppaministeri Maria Borelius ja kulttuuriministeri Cecilia Stegö Chilo erosivat taloussotkujen vuoksi tehtävistään ennen kuin uudelle hallitukselle tuli kaksi viikkoa täyteen.

Kahden jo eronneen ministerin lisäksi julkisuudessa on seurattu myös muiden ruotsalaisministerien talousasioita. Ministerien on kerrottu mm. jättäneen tv-luvat maksamatta ja maksaneen lapsenvahdeille sekä siivoojille pimeästi palkkioita.

Pimeästä siivousavusta tilille on joutunut mm. valtiovarainministeri Andres Borg, joka joutui myöntämään, että hän maksoi siivoojalleen pimeästi aina vuoteen 2001 asti. Aiemmin hän on myöntänyt pimeän työsuhteen kestäneen kaksi vuotta, vuosina 1997-1999.

Borg jäi kiinni, kun Expressen-lehti oli kaivanut esille puolalaisen naisen, joka ilman työlupaa oli omien sanojensa mukaan siivonnut Borgeilla vuoteen 2004 asti.

Kuntaministerin osakeomistuksia selvitetään

Ruotsin valtiovarainministeriön lakimiehet ovat ryhtyneet tutkimaan myös kuntaministeri Mats Odellin omistusosuuksia yhtiössä, joka myy hoitopalveluja kunnille.

Odell omistaa vaimonsa kanssa kolmanneksen yhtiön osakkeista. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 90 miljoonaa kruunua (9,7 miljoonaa euroa).

Kun Odell nousi hallitukseen, hän erosi yhtiön hallituksesta.

- Meidän on selvitettävä, ettei hänelle ole omistuksia, jotka kytkeytyisivät hänen vastuualueeseensa hallituksen ministerinä, sanoo valtiovarainministeriön tutkimus- ja oikeusosaston päällikkö Lilian Wiklund Dagens Nyheter -lehdessä.

Ruotsissa kesällä tehdyn tutkimuksen mukaan joka viides kotitalous on ostanut palveluja pimeästi. Pimeään työvoimaan turvautuminen maksaa Ruotsin veroviraston teettämän tutkimuksen mukaan arviolta noin kymmenen miljardia kruunua (runsaat miljardi euroa) vuodessa.

(MTV3-STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme