Mainos
Mainos

Republikaanit eivät Clintonin puhetta purematta niele

Arviot presidentti Bill Clintonin tunnustuspuheesta vaihtelivat Yhdysvaltain kongressissa sen mukaan, kummalla puolella puoluelinjaa kommentoija istuu. Epäilevät republikaanit odottavat erikoissyyttäjän lopullista raporttia, demokraatit sen sijaan olivat tyytyväisiä.

Kongressin edustajainhuone tekee lopullisen päätöksen Clintonin mahdollisesta asettamisesta syytteeseen. -Olen kiinnostunut todisteista, en siitä mitä presidentti sanoo. Meillä on presidentti, joka myöntää valehdelleensa. Se asettaa hänet hyvin heikkoon asemaan kansainvälisissä yhteyksissä, republikaanien edustaja Bob Barr sanoi.

Senaatin lakikomiteaa johtava republikaanien senaattori Orrin Hatch oli aavistuksen myönteisempi arvioidessaan Clintonin puhetta "asianmukaiseksi tavaksi" lähestyä kansalaisia. Hatch oli kuitenkin suivaantunut presidentin arvostelusta erikoissyyttäjä Kenneth Starrin toimintaa kohtaan.

Ymmärtämystä löytyi

Clintonin oman demokraattisen puolueen piirissä oltiin ymmärtäväisempiä. -Me kaikki olemme ihmisiä ja teemme virheitä, niin myös presidentti. Enemmistö amerikkalaisista on kanssani samaa mieltä siitä, että on oman etumme mukaista jättää tämä taakse ja jatkaa eteenpäin, senaattori Tom Harkin Iowasta kommentoi. Senaattori Barney Frakin mukaan amerikkalaiset kykenevät toteamaan, että vaikka he eivät hyväksy presidentin käytöstä, he voivat silti kannattaa tämän harjoittamaa politiikkaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme