Mainos
Mainos

Rice: Israel ei saa eristää Gazaa vetäytymisen jälkeen

Yhdysvaltain ulkoministeri on keskustelllut palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin kanssa tänään.

Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice sanoo, ettei Israel saa yrittää eristää Gazan aluetta sen jälkeen, kun se on vetäytynyt siirtokunnistaan alueella. Ricen mukaan Gazalta on oltava myös pääsy Länsirannalle.

Rice keskusteli palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin kanssa tänään Ramallahissa.

Palestiinalaiset ovat ilmaisseet huolensa Gazan alueen mahdollisesta eristämisestä vetäytymisen jälkeen.

Rice patisteli tänään Ramallahissa pitämässään puheessa osapuolia tekemään yhteistyötä, jotta vetäytyminen saadaan toteutettua hallitusti. Hän lausui myönteisiä sanoja palestiinalaishallinnon toiminnasta turvallisuustilanteen parantamiseksi, mutta muistutti, että lisätoimet ovat tarpeen molempien osapuolten taholta.

Ricen arvion mukaan osapuolet ovat edistyneet vetäytymistä koskevien yksityiskohtien valmistelussa. Hänen mukaansa keskustelujen alla ovat olleet muun muassa vapaa liikkuminen Gazassa ja sieltä pois sekä turvallisuuskysymykset.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme