Mainos
Mainos

Rice lähtee sovittelemaan Lähi-idän kriisiä

Yhdysvallat toivoo, että Rice onnistuu matkallaan luomaan pohjan kriisin kestävälle ratkaisulle.

Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice matkustaa Lähi-itään sunnuntaina sovittelemaan Israelin ja Hizbollahin välille puhjennutta kriisiä. Rice kertoi asiasta tänään.

Rice tapaa matkallaan Israelin ja palestiinalaisten johtajia sekä osallistuu Roomassa pidettävään kansainväliseen Libanon-konferenssiin.

Rice ilmoitti myös, että Libanonin ja Israelin rajalle kaavailtuun kansainväliseen rauhanturvajoukkoon ei osallistuisi amerikkalaisia. Tällaisten joukkojen olisi Ricen mukaan oltava "vankat".

Rice torjuu kuitenkin ajatuksen pikaisesta tulitauosta Lähi-idässä.

- Pikainen tulitauko ilman poliittisia ehtoja ei ole järkevä, hän sanoo.

Yhdysvallat on kieltäytynyt aiemminkin vaatimasta tulitaukoa, koska sen mukaan Israel tarvitsee aikaa toimissaan Hizbollahia vastaan.

Myös Rice sanoo Hizbollahin toimineen "järkyttävän provokatorisesti", kun se sieppasi israelilaisia sotilaita, koska tilanne alueella oli muutoinkin kireä. Israel aloitti pommituskampanjan Libanonia vastaan sieppausten jälkeen.

Kansainvälisten rauhanturvajoukkojen osalta julkisuudessa on aiemmin väläytetty joko aivan uusien YK-joukkojen lähettämistä alueelle tai siellä jo olevien Unifil-joukkojen vahvistamista. Yhdysvallat ei amerikkalaislähteiden mukaan ole toistaiseksi päätynyt mihinkään erityiseen ratkaisuun.

Rice tapaa sunnuntaina yhdessä presidentti George W. Bushin kanssa Washingtonissa Saudi-Arabian edustajia. Saudien pyynnöstä pidettävään tapaamiseen osallistuu maan ulkoministeri Saud al-Faisal. Eilen Rice keskusteli kahden kesken YK:n pääsihteerin Kofi Annanin kanssa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme