Mainos
Mainos

Rice: Länsirannan asukkaiden elämää helpotettava

Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice on saapunut Israeliin pyrkimyksenään edistää Lähi-idän rauhanhanketta. Rice sanoi kuitenkin, ettei hän tuo mukanaan valmiita ehdotuksia siitä, miten osapuolten kiistat pitäisi ratkaista.

Rice kertoi, että hänen pääasiallinen pyrkimyksensä on yrittää neuvotella käytännön tavoista helpottaa palestiinalaisten jokapäiväistä elämää Länsirannalla. Tähän voitaisiin päästä siten, että Israel helpottaisi palestiinalaisille määrättyjä matkustusrajoituksia.

Rice on toista kertaa Lähi-idässä tämän kuun aikana. Hän tapasi tänään Israelin pääministerin Ehud Olmertin työillallisella. Kahden seuraavan päivän aikana vuorossa on lisää tapaamisia Israelin ja palestiinalaisten johtajien kanssa.

Israel ja palestiinalaiset sopivat rauhanneuvottelujen elvyttämisestä viime vuoden lopulla Yhdysvalloissa pidetyssä kansainvälisessä kokouksessa. Rauhanhanketta ovat varjostaneet muun muassa Gazan väkivalta ja kiista juutalaissiirtokuntien laajennuksista Länsirannalla, eikä neuvotteluissa ole juuri edistytty.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme