Mainos
Mainos

Rikosjengin johtaja murhattiin Tukholmassa

Rikollisjengi Brödraskapetin johtaja Daniel Fitzpatrick on murhattu eilen illalla Tukholman Vällingbyn esikaupungissa. Häneen ammuttiin useita laukauksia. Useimmat tiedot viittaavat siihen, että kyse on rikollispiirien välienselvittelystä, sanoi Mats Nylén Tukholman poliisin lehdistöpalvelusta.

Fitzpatrick, 45, ammuttiin autoonsa liikenneympyrässä. Hän haavoittui hyvin vakavasti ja vietiin Karoliiniseen sairaalaan, jossa hän kuoli.

Poliisi ei ole vielä saanut selville murhaajaa. Silminnäkijöitä on, mutta poliisi on hyvin vaitelias siitä, mitä he ovat kertoneet. Expressen-lehden mukaan erään henkilön nähtiin poistuvan paikalta moottoripyörällä, mutta poliisin tiedottaja Nylén ei halunnut kommentoida asiaa.

Poliisi ei myöskään halunnut arvailla, liittyikö veriteko rikollisjohtaja Dragan Joksovicin murhaan Solvallan raviradalla talvella tai erään irakilaisen äskeiseen murhaan, jota on pidetty mahdollisena kostona Joksovicin murhasta.

Tunnettu rikollinen

Poliisi tunsi hyvin Fitzpatrickin, joka oli ollut vankilassa huume- ja väkivaltarikosten vuoksi. Hän vapautui tammikuussa kärsittyään kahdeksan vuoden vankeustuomion mm. arvokuljetusryöstöstä. Viimeksi hänet tuomittiin lainvastaisesta pakottamisesta, kun hän oli painostanut 52-vuotiaan johtajan myymään yrityksen yhden kruunun hinnasta.

Fitzpatrickia epäiltiin myös poliisi Leif Widengrenin murhasta Tukholman Högdalenin esikaupungissa vuonna 1992.

Daniel Fitzpatrickia on luonnehdittu karismaattiseksi, mutta ailahtelevaiseksi ja pikkumaiseksi henkilöksi, joka joutui helposti riitoihin ihmisten kanssa. Hänen tammikuista vapautumistaan juhlittiin pitkään Brödraskapetin tiloissa. Tilaisuudessa ammuttiin miestä jalkaan ja toinen sai kirveestä päähänsä.

Brödraskapet (suom. Veljeskunta) perustettiin Kumlan vankilassa Keski-Ruotsissa vuonna 1992 ja koostui pelkästään rikollisista. Järjestö hajaantui maaliskuussa. Syyksi mainittiin jatkuva poliisivalvonta ja sisäiset riidat.
(STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme