Mainos
Mainos

Rintasyöpien määrä laskuun Ruotsissa

Ruotsalaisnaisista entistä harvempi sairastuu rintasyöpään. Määrä kääntyi laskuun 2000-luvun alussa, jolloin julkistettiin tutkimus hormonihoitojen ja rintasyövän välisestä yhteydestä, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter.

Ruotsin sosiaalihallituksen mukaan rintasyöpien määrä on ensimmäistä kertaa vähentynyt yli 45-vuotiaiden naisten keskuudessa.

Käännekohdan muodosti amerikkalaistutkimus, jossa kerrottiin hormonihoitoja saaneiden naisten sairastuvan muita useammin rintasyöpään tai saavan sydän- tai aivoinfarktin. Tutkimus vähensi rajusti hormonivalmisteiden käyttöä Yhdysvalloissa, ja myös Ruotsissa hormonien käyttö puolittui.

Rintasyöpätapaukset olivat nousseet hälyttävästi Ruotsissa 1990-luvulla. Kun niitä normaalivuosina oli ollut tuhatkunta vuodessa, määrä oli vuonna 2000 ennätysmäiset 1900. Vuoteen 2006 mennessä määrä oli laskenut jo 1600:een.

Tutkijat selittävät taudin lisääntymistä 90-luvulla myös parantuneilla mammografiaseulonnoilla. Syöpätapausten laskun taustalla he uskovat olevan ainakin osittain hormonihoidosta luopumisen tai niiden käytön vähentämisen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme