Mainos
Mainos

Rion seurantakokous alkoi

Tärkeimmät asiakohdat olivat auki, kun Rion seurantakokouksen huippukokousvaihe alkoi New Yorkissa iltapäivällä Suomen aikaa. Yhdysvaltain varapresidentti Al Gore viittasi avajaispuheessaan vaikeimpiin haasteisiin, ilmasto- ja metsäkysymyksiin, ja kehotti osanottajia ponnistelemaan ratkaisujen saavuttamiseksi.

Kokoukselta odotetaan ennen kaikkea konkreettista viestiä siitä, miten tehokkaita hiilidioksidivähennyksiä maailman mailta on edellytettävä. Kasvihuoneilmiötä vahvistavien hiilipäästöjen vähennyksistä sovitaan vuoden lopulla Kiotossa.

Noin 60 valtion tai hallituksen päämiestä oli tänään vahvistanut tulonsa YK:n yleiskokouksen kestävän kehityksen erityisistuntoon. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen Venäjän presidentti Boris Jeltsin ei osallistu istuntoon, vaan Venäjää edustaa pääministeri Viktor Tshernomyrdin.

EU:n hiilipäästöjen vähennystavoite ei saanut Denverin kokouksessa tukea Yhdysvalloilta, Japanilta eikä Kanadalta. EU:n päätavoite on 15 prosentin päästövähennys vuoden 1990 tasosta vuoteen 2010 mennessä.

Presidentti Bill Clintonin odotetaan puuttuvan uudelleen hiilipäästökysymykseen torstain puheessaan New Yorkissa, mutta hänen arvellaan olevan edelleen haluton esittämään konkreettisia tavoitteita.

Yhdysvaltojen kanta hiilidioksidikysymykseen ratkaisee pitkälti sen, pystytäänkö kasvihuoneilmiötä vahvistavien päästöjen kasvu katkaisemaan. Yhdysvaltojen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on yli viidennes.
(STT-Eeva-Liisa Räsänen)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme