Mainos
Mainos

Romania avaa Securitaten arkistot

Romanian hallitus päätti lauantaina, että kommunistiajan salaisen poliisin eli Securitaten arkistot avataan kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun maata diktaattorina hallinnut Nicolae Ceausescu kaatui.

Romania on ollut ainoa itäisen Euroopan maista, joka on tähän asti kieltänyt pääsyn salaisiin arkistoihin.
-Kaikkia Romanian kansalaiset, asuivat he Romaniassa tai ulkomailla, pääsevät käsiksi omiin tietoihinsa, sanoi sisäministeri Gavril Dejeu lauantaina hallituksen päätettyä asiasta.
Viranomaiset, kansanedustajat ja kunnallisvaltuutetut joutuvat tekemään julkisesti selkoa yhteyksistään Securitateen ja heidän tietonsa avataan myös tiedotusvälineille.

Ceausescun 24 vuotta jatkuneen valtakauden aikana Securitate loi itselleen horjumattoman aseman. Se tunkeutui lähes kaikkeen päivittäiseen elämään. Aviomiehet vakoilivat vaimojaan ja äidit ilmoittivat lapsistaan. Arviolta joka neljäs romanialainen oli mukana Securitaten verkostoissa.
Securitate hajotettiin joulukuussa 1989 ja sen arkistot luovutettiin ensin sisä- ja puolustusministeriöihin ja myöhemmin Romanian tiedustelupalvelulle. Hallituksen päätöstä käsitellään parlamentissa ensi viikolla, mutta sen odotetaan menevän siellä kirkkaasti läpi.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme