Mainos
Mainos

Roskasäiliöstä löytyneelle vastasyntyneelle sijaisperhe – äitiä jäljitetään yhä

Tanskaa on järkyttänyt tapaus, jossa vastasyntynyt vauva oli hylätty roskasäiliöön. Vauva löytyi perjantaina varhain aamulla ja hänen äitiään etsitään yhä.

Monet perheet ovat ilmoittaneet halunsa huolehtia vauvasta. Poliisi ei edelleenkään ole jäljittänyt lapsen äitiä.

Sairaalan mukaan tyttövauva voi tällä hetkellä erinomaisesti. Expressenin mukaan lapsen sijaisperhe on valittu ja he ovat jo käyneet tutustumassa vauvaan. Sijaisperhe on sosiaaliviranomaisten mukaan erittäin sitoutunut tehtäväänsä ja perheessä sekä äidillä että isällä on koulutusta tämän tyyppiseen tehtävään.

Vastasyntynyt tyttölapsi painoi noin kolme kiloa rakennusmiehen löytäessä tytön kerrostalon roskasäiliöstä. Lapsen vieressä oli sekä napanuora että istukka. Tämän hetkisten tietojen mukaan epäillään, että tytön äiti olisi itse avannut rapun kautta roskakuilun luukun.

Sairaalan tiedotteen mukaan lapsen selviytyminen roskasäilöstä oli suoranainen ihme. Jos lapsi olisi löydetty esimerkiksi kymmenen minuuttia myöhemmin, hän ei olisi selviytynyt.

Useat perheet Kööpenhaminan alueella ovat jo ilmoittaneet halustaan huolehtia vauvasta sijaisperheenä. Kunnan puhelinvaihde on ajoittain ollut jopa tukkiutuneena innokkaista puhelinsoitoista.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme