Mainos
Mainos

Ross kotiin ilman sopimusta

Yhdysvaltain rauhanvälittäjä Dennis Ross palaa Lähi-idästä takaisin Yhdysvaltoihin yritettyään turhaan saada aikaan Hebronia koskevaa sopimusta, kertoi Yhdysvaltain edustaja tänään. Ross saapui Lähi-itään vähän ennen joulua ratkaisemaan viimeisiä erimielisyyksiä, joita palestiinalaisten ja Israelin välillä on vielä ollut Hebronin vallansiirrosta. Sopimusta ei ole kuitenkaan saatu aikaan.

Ross katsoo, että välitystehtävä on nyt viety päätökseen, kertoi Yhdysvaltain suurlähetystön edustaja Richard Scorza. Jäljellä olevat erimielisyydet ovat hänen mukaansa pieniä, ja ne jäävät osapuolten keskenään ratkaistaviksi.

Ross itse sanoi Kairossa eilen, että vielä ratkaisemattomat kysymykset liittyvät muuhun kuin Hebroniin. Kyse on hänen mukaansa muualla Länsirannalla olevien israelilaisten joukkojen vetäytymisaikataulusta sen jälkeen kun Hebronista on sovittu.

Israelin oli määrä luovuttaa Hebron palestiinalaisten hallintaan jo 10 kuukautta sitten. Väkivaltaisuudet ja huoli kaupungissa asuvien noin 400 juutalaisen siirtolaisen turvallisuudesta ovat kuitenkin lykänneet israelilaisjoukkojen lähtöä.

Neuvottelut vakavassa kriisissä

Palestiinalaiset puolestaan sanoivat viikonvaihteessa, että rauhanneuvottelut Israelin kanssa ovat ajautuneet vakavaan kriisiin. Palestiinalaisten hallitus sanoi, että jos kansainvälinen yhteisö ei ryhdy heti toimiin rauhanprosessin pelastamiseksi, alueella on odotettavissa vakavia levottomuuksia.

Jordanian kuningas Hussein lensi tänään Gazaan neuvottelemaan palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin kanssa. Hussein vierailee Gazassa ensimmäistä kertaa ja matka onkin nähtävä tuenosoituksena Arafatille.

Jordania solmi vuonna 1994 rauhansopimuksen Israelin kanssa ja maiden suhteet lämpenivät. Hussein on kuitenkin ottanut etäisyyttä Israelin pääministeriin Benjamin Netanyahuun tämän jyrkkälinjaisen politiikan takia.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme