Mainos
Mainos

Rosvoille miljoonapotti lentokoneryöstöstä

Naamioitunut ja aseistautunut rosvojoukko ryösti eilen Etelä-Ranskassa lentokoneen saaden saaliikseen 28 kiloa seteleitä. Viranomaiset eivät vielä tänään suostuneet paljastamaan anastetun rahalähetyksen arvoa. Ranskan television mukaan ryöstäjien saalis oli neljä miljoonaa frangia eli noin 3,5 miljoonaa markkaa.

Ryöstö tapahtui eilisiltana Perpignanin kaupungin lentokentällä Välimeren rannikolla. Neljä naamioitunutta ja aseistautunutta miestä pysäytti Pariisista laskeutuneen koneen sen ollessa vielä kiitoradalla. Miehet levittivät koneen eteen banderollin, jossa koneen kapteenia vaadittiin pysäyttämään moottori ja avaamaan koneen lastiruuma. Ryöstäjät ryydittivät vaadettaan ampumalla muutaman kerran kohti koneen ohjaamoa, mutta kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut ammuskelussa.

Haettuaan ruumasta haluamansa arvolastin ryöstäjät pakenivat paikalta pakettiautolla, joka oli hetkeä aiemmin ajettu kiitoradalle pysäköintialueen aidan läpi. Koneen kapteeni kertoi pelänneensä, että kyseessä oli lentokonekaappaus ja halunneensa ensi kädessä suojella matkustajia. Koneessa olleet lähes kaksisataa matkustajaa pysyttelivät rauhallisina koko nelisen minuuttia kestäneen välikohtauksen ajan.

Koneryöstö ei ollut lajissaan ensimmäinen. Elokuussa vuonna 1992 ryhmä rosvoja ryösti Korsikalta lähdössä olleen koneen. Helikopterilla kiitoradalle laskeutuneet varkaat saivat tuolloin saaliikseen noin 9 miljoonan Suomen markan arvoisen rahasumman.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme