Mainos
Mainos

Rotutunteet kuohuvat Louisianassa

Jenan kaupungissa järjestettyyn suureen rasisminvastaiseen mielenosoitukseen osallistuivat mm. kansalaisoikeustaistelijat Jesse Jackson ja Martin Luther King III.

Louisianan osavaltiossa Yhdysvalloissa on järjestetty iso rasisminvastainen mielenosoitus.

Tuhannet ihmiset ympäri Yhdysvaltoja kokoontuivat tänään marssille pieneen Jenan kaupunkiin. Mukana olivat muiden muassa kansalaisoikeustaistelijat Jesse Jackson ja Al Sharpton.

Kohu alkoi, kun kuusi mustaihoista koululaista pidätettiin heidän hakattua valkoihoisen koulutoverinsa. Taustalla oli valkoihoisten poikien uhkailu, jonka osana pojat olivat ripustaneet puuhun lynkkaamista kuvaavan hirttosilmukan. Hirttosilmukkavälikohtaus tapahtui viime vuoden syksynä, mukilointi puolisen vuotta sen jälkeen.

Mustaihoisia poikia vastaan nostettiin syytteet murhan yrityksestä. Syytteet lievennettiin myöhemmin pahoinpitelyksi neljän pojan kohdalla. Yhtä syytetään alaikäisenä ja yhden kohdalla syytteistä ei ole vielä päätetty.

Poikien kohtelu kuumensi tunteita kaupungissa erityisesti sen vuoksi, että uhri ei loukkaantunut vakavasti vaan pystyi osallistumaan koulun tilaisuuteen heti välikohtauksen jälkeen.

- Me tarvitsemme liittovaltion väliintuloa suojaamaan etelän asukkaita epäoikeudenmukaisuudelta, vaati Sharpton.

Paikalla ollut Martin Luther King III, kansalaisoikeustaistelijan poika, oli samaa mieltä. Hänen mukaansa "oikeusjärjestelmä ei ole sama samoista rikoksista kaikille ihmisille".

Myös presidentti George W. Bush mainitsi tilanteesta torstaisessa tiedotustilaisuudessaan.

- Louisianan tilanne surettaa minua -- jokainen Yhdysvalloissa haluaa tasapuolisuutta oikeusjärjestelmässä, presidentti sanoi.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme