Mainos
Mainos

Rumsfeld: Diplomatian keinot käytetty Irak-kriisissä

Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld arvioi tänään, että diplomaattiset ratkaisukeinot Irakin kriisissä on käytetty loppuun. Rumsfeld keskusteli Irakin tilanteesta Italian pääministerin Silvio Berlusconin kanssa Roomassa.

Puolustusministeri huomautti, että Irakin johtajalle Saddam Husseinille on jo annettu tarpeeksi aikaa aseistariisuntaan. Rumsfeldin mukaan vuonna 1991 käydyn Persianlahden sodan jälkeen on pyritty voimakkaasti kohti kestävää ratkaisua, mutta kaikki yritykset ovat epäonnistuneet.

Rumsfeld kiisti myös sanoneensa, että Saksa, Kuuba ja Libya kuuluvat niiden maiden joukkoon, jotka vastustavat Irakin vastaista sotaa. Hän tyrmäsi tällaiset väitteet epätarkkoina ja harhaanjohtavina.

Huomenna Rumsfeld matkustaa Müncheniin Saksaan turvallisuuspolitiikkaa käsittelevään konferenssiin. Siellä hän keskustelee mm. Venäjän puolustusministerin Sergei Ivanovin ja Saksan puolustusministerin Peter Struckin kanssa.

Amerikkalaisia varoitettu terrorismiuhasta

Yhdysvaltain ulkoministeriö on antanut amerikkalaisille maailmanlaajuisen terrorismivaroituksen. Ulkoministeriön mukaan terrori-iskujen vaara on lisääntynyt, jonka vuoksi kansalaisten tulee olla varuillaan siviileihin kohdistuvien iskujen varalta.

Ministeriö sanoo tiedotteessaan, että biologisten tai kemiallisten aseiden avulla tehtävien itsemurhaiskujen, salamurhien ja kidnappausten uhka on selvästi kasvanut. Ulkomailla olevia amerikkalaisia kehotettiin varautumaan mahdolliseen hätäevakuointiin sekä välttämään mm. mielenosoituksia.

Viimeksi Yhdysvallat varoitti ulkomailla olevia kansalaisiaan globaalista terrori-iskujen uhkasta marraskuussa.

Liittovaltion poliisi FBI varoitti amerikkalaisia keskiviikkona uuden terrori-iskun uhkasta. FBI:n mukaan Osama bin Ladenin al-Qaida-verkosto on yhä aggresiivinen ja se kehittelee uutta iskua Yhdysvaltoja vastaan.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme