Mainos
Mainos

Rumsfeld yllätysvierailulla Irakissa

Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld tapasi Irakin-vierailunsa aluksi amerikkalaissotilaita Mosulissa. Rumsfeld sanoi, että Yhdysvaltain joukot eivät poistu Irakista lähiaikoina.

Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld on saapunut yllätysvierailulle Irakiin. Rumsfeld aloitti vierailunsa Mosulista ja tutustui sairaalaan, jossa hoidetaan haavoittuneita amerikkalaissotilaita. Puolustusministeriön tiedottajan mukaan Rumsfeldin on tarkoitus vierailunsa aikana kiittää Yhdysvaltain joukkoja Irakin vaalien turvaamisesta. Hän tutustuu myös Irakin turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen.

Rumsfeld matkusti Irakiin Nizzasta Naton puolustusministerien epävirallisesta tapaamisesta. Rumsfeldin vierailusta ei tiedotettu etukäteen.

Rumsfeld: Amerikkalaisjoukot pysyvät Irakissa

Donald Rumsfeldin mukaan Yhdysvaltain joukot eivät poistu Irakista lähiaikoina.

- Tehtävänämme tulee olemaan Irakin turvallisuusjoukkojen auttaminen, jotta he pääsevät töihin. Se tulee viemään aikaa. Toki monien ei voikaan vielä odottaa käyttäytyvän ja toimivan niin kuin he olisivat taistelujen karaisemia veteraaneja. Mutta jonain päivänä lähitulevaisuudessa he tulevat niin tekemään. Heidän on niin tehtävä, koska ajan mittaan juuri irakilaisten on lyötävä kapinalliset, Rumsfeld sanoi vieraillessaan amerikkalaisjoukkojen luona Mosulissa Pohjois-Irakissa.

Rumsfeldin mukaan amerikkalaisjoukot voivat lähteä, jahka irakilaisjoukot on saatu nostettua samalla valmiustasolle, millä liittouman joukot ovat nyt:

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme