Mainos
Mainos

Ruotsalaiset hamstraavat nuuskaa

Nuuskan hinta nousee vuodenvaihteessa 26 kruunusta noin 36 kruunuun eli vajaasta 3 eurosta vajaaseen 4 euroon. Nuuskaa valmistavan Swedish Matchin mukaan hamstraajille menee vähintään kymmenen miljoonaa ylimääräistä rasiaa ennen hinnankorotusta.

Ruotsalaiset hamstraavat hullun lailla nuuskaa ennen vuodenvaihteen hinnankorotuksia. Kaupat laskevat tarvitsevansa ainakin kymmenen miljoonaa ylimääräistä nuuskarasiaa kysynnän tyydyttämiseksi. Nuuskan valmistajalla Swedish Matchilla päivät ovat kiireisiä.

- Me paiskimme töitä ylimääräisissä vuoroissa ja pyhäpäivinä, ja aatonaatto on täysi työpäivä Göteborgin ja Kungälvin tehtailla, kertoo tiedotuspäällikkö Mikael Arnebert yhtiön nuuskajaostosta.

- Laskemme että hamstraajille menee vähintään kymmenen miljoonaa ylimääräistä rasiaa, mahdollisesti jopa enemmänkin.

Normaalioloissa yhtiö tuottaa 900 000 rasiaa nuuskaa päivässä.

Vuodenvaihteessa nuuskan hinta nousee reippaasti: esimerkiksi irtonuuskarasia kallistuu 26 kruunusta noin 36 kruunuun eli vajaasta 3 eurosta vajaaseen 4 euroon.

Ruotsi on saanut EU:lta poikkeusluvan nuuskan myyntiin. Ahvenanmaalla pohditaan parhaillaan keinoja, joilla nuuskaa voitaisiin myydä jatkossakin Ahvenanmaalla EU:n vastustuksesta huolimatta.

(MTV3-STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme