Mainos
Mainos

Ruotsalaiskomentaja: Gotlanti-päätöksen taustalla ei erityistä uhkaa

Ruotsalaisjoukkojen aikaistettu sijoittaminen pysyvästi Gotlantiin on reaktio alueen muuttuneeseen turvallisuusympäristöön, sanoo Ruotsin maavoimien komentaja Karl Engelbrektson. Hänen mukaansa taustalla ei ollut mitään erityistä yksilöityä uhkaa.

Ruotsi ilmoitti viime viikolla, että Gotlannissa harjoittelevat noin 150 sotilasta jäävät saarelle. Ruotsin valtiopäivät päätti viime vuonna, että Gotlantiin sijoitetaan pysyvä taisteluosasto viimeistään vuonna 2018.  

Dagens Nyheter -lehti uutisoi viikonvaihteessa nimettömien lähteiden perusteella, että päätöksen taustalla olisi ollut salaista tiedustelutietoa Venäjän Ruotsiin kohdistamasta uhasta.  

Kenraalimajuri Engelbrektson osallistui Helsingissä Ruotsin ja Suomen puolustusyhteistyötä käsitelleeseen kaksipäiväiseen kokoukseen. Keskusteluihin osallistui puolustushaarojen johtoa molempien maiden asevoimista.

Ruotsi esitteli viime toukokuussa hävittäjiään.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme