Mainos
Mainos

Ruotsalaislapsia yhä kateissa tsunamin jäljiltä

Kadoksissa edelleen 120 ruotsalaista, joista 83 on alle 15-vuotiaita lapsia. Lapsiuhrien vanhemmat ovat nyt kyllästyneet hitaaseen viranomaistoimintaan ja jatkuvaan tiedon puutteeseen.

Yhdeksän tapaninpäivän tsunamikatastrofissa jälkikasvuaan menettänyttä vanhempaa on perustanut Ruotsissa yhdistyksen nimeltä "Tsunamissa kadonneet lapset". Yhteensä yhdistykseen kuuluvat vanhemmat ovat menettäneet 12 alle kymmenvuotiasta lasta.

Joel ja Elias Ögren ovat kaksi 83 lapsesta, jotka ovat edelleen kateissa. Poikien vanhemmat Eerika ja Joakim ovat neljä ja puoli kuukautta odottaneet lastensa tunnistamista ja kotimaahan palaamista.

- Mietimme joka päivä, missä he ovat. Ovatko he meressä tai mustassa jätesäkissä kontissa Thaimaassa vai missä he ovat, Joakin Ögren kysyy.

Turhautuminen ja tiedonpuute sai Joakim Ögrenin ja kahdeksan muuta vanhempaa perustamaan omaisyhdistyksen. Vanhemmat ovat itse etsineet lapsiaan Thaimaassa, josta apua on löytynyt heidän mielestään enemmän kuin kotoa Ruotsista.

- Kaikissa tapaamisissa viranomaisten kanssa meillä on ollut enemmän tietoa kuin heillä. Olemme usein huomanneet, kuinka he katsovat toisiaan ja sanovat palaavansa asiaan, sillä heillä ei ole vastausta, Ögren kuvaa.

Vanhemmat ovat myös pettyneitä lapsien tunnistamisen hitauteen. Tähän mennessä DNA:n avulla on tunnistettu vain yksi lapsi 42:sta. Tunnistamista helpottavan uuden tekniikan käyttöönotto Thaimaassa on viivästynyt, kertoo vanhempainyhdistykseen kuuluva Erik Lissner.

- Näytteitä on lähetetty Kiinaan, ne ovat juuttuneet tulliin, seisseet 40 asteen lämmössä ja lähetetty kolme kuukautta myöhemmin Linköpingiin. Kysymme kuka on tästä vastuussa, Lissner tuskailee.

Lasten tunnistamisessa odotetaan menevän ensi vuoden kesään saakka. Vastaperustettu yhdistys ei kuitenkaan hyväksy tätä aikataulua, vaan tavoitteena on saada kaikki ruotsalaislapset kotimaahan puolen vuoden sisään.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 15.05.2005)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme