Mainos
Mainos

Ruotsalaismedia: Onko Maria tyttö, joka puuttui haudasta?

Skandinaviasta kotoisin oleva mies epäilee, että hän on kreikkalaisesta romanileiristä löydetyn Marian isä. Asiasta kertovat ruotsalaislehdet Aftonbladet ja Expressen.

The Smile of the Child –organisaatiolle on tulvinut yhteydenottoja liittyen tyttöön, jonka Kreikan poliisi löysi romanileiristä viime viikolla. Yksi mielenkiintoisimmista vihjeistä on tullut Ruotsista.

Skandinaavi-isä on varma, että Maria on hänen tyttärensä, joka syntyi ja kuoli vuonna 2009 Thessalonikissa.

Tyttö kuoli heti synnytyksen jälkeen, mutta isän mukaan he eivät koskaan nähneet tyttärensä ruumista. Vanhemmat olivat syntymän jälkeen varmoja, että hän kuoli sairaalan virheiden takia ja vaativat, että hänen hautansa avattaisiin.

Näin lopulta tehtiinkin, mutta kaikkien yllätykseksi haudasta nostettu arkku oli tyhjä, eikä tutkimuksissa löytynyt syytä miksi.

Tästä lähtien vanhemmat ovat olleet varmoja, että heidän tyttärensä on elossa.

Isä haluaa nyt dna-testiin, koska Maria muistuttaa kuvista päätellen hänen sukulaisiaan. Pariskunta on tapahtuman jälkeen saanut myös pojan, jolla on tytön tavoin vihreät silmät.

Kreikkalaismedian mukaan isä haluaa myös talven 2009 tapahtumat uudelleen poliisitutkintaan.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme