Mainos

Ruotsalaisministerin kuva herättää hilpeyttä – vastaisku Trumpin pönötyskuvalle?

Ruotsin varapääministerin Isabella Lövinin sosiaalisessa mediassa julkaisema kuva on herättänyt huomiota kansainvälisessä lehdistössä.

Ilmastosopimuksen allekirjoituksesta otettu kuva muistuttaa asetelmaltaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kuvaa, jossa hän allekirjoittaa asetuksen, jolla rajoitetaan aborttitiedotusta kehitysmaissa tekevien järjestöjen rahoitusta.

Erona kuvissa on se, että ruotsalaisministerin ympärillä on ainoastaan naisia ja Trumpin kuvassa ainoastaan miehiä.

Kuvien samankaltaisuudesta kirjoitti muun muassa Briteissä BBC ja Guardian ja Yhdysvalloissa Washington Post.

Lövinin Facebook-sivuilla kuvaa kehutaan.

– Mahtava kuva. Toivottavasti lähetät sen miehelle toisella puolella valtamerta, kirjoitti yksi.

Washington Post kertoo, että Ruotsin suurlähetystö Washingtonissa ei vastannut pyyntöihin kommentoida kuvaa. 

Localin -sivustolla Lövin vihjaa, että kuvalla on selkeä sanoma.

– Olemme feministinen hallitus, mikä näkyy kuvassa. Lopulta on jokaisen katsojan oma asia miten hän kuvan tulkitsee, Lövin sanoo the Localissa.



Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot