Mainos
Mainos

Ruotsalaisten evakuointilennot jatkuvat huomiseen

Jos surua voisi mitata, olisi Ruotsi varmasti tällä hetkellä Euroopan surullisin maa.

Pieni naapurimme kärsi Euroopan maista kaikkien suurimmat menetykset Aasian luonnonkatastrofissa. Kateissa on vielä lähes 3000 ruotsalaisturistia. Virallisesti kuolinilmoitus on pystytty antamaan vasta 52 uhrin omaiselle. Kaikkien ruumiiden tunnistaminen kestää pahimmillaan useita kuukausia.

Evakuoituja on lennätetty Ruotsiin uudenvuodenaatosta lähtien, ja viimeisten koneiden pitäisi saapua takaisin kotimaahan huomiseen mennessä. Lauantai oli julistettu Ruotsissa kuten Suomessakin kansalliseksi surupäiväksi. Kirkot täyttyivät lohdun hakijoista.

Katastrofi tulee lähelle. Melkein jokainen ruotsalainen tuntee tai tietää jonkun menehtyneen, kadonneen tai kotiin päässeen. Piispa antaa neuvoja, kuinka selvitä surusta.

- Luottaa Jumalaan, toimia Jumalan käsinä maan päällä ja lohduttaa toisiamme, sanoo Caroline Krook.

Ruotsalaiset ovat lahjoittaneet Punaisen Ristin hätäkeräykseen tähän mennessä yli 38 miljoonaa euroa. Kerääjiä on ilmoittautunut ennätysmäärä, paljon myös sellaisia, joilla ei ole ennen ollut kosketusta hyväntekeväisyysjärjestöihin.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme