Mainos
Mainos

Ruotsalaistutkijat: Lihansyönti lisää mahasyövän riskiä

Syökää kanaa, kehottavat ruotsalaistutkijat. Jo kolmannes päivän liha-annoksesta nostaa riskiä sairastua mahasyöpään. Selitys voi piillä esimerkiksi runsaassa suolassa.

Lihan ja leikkeleiden syöminen näyttää lisäävän riskiä sairastua mahalaukun syöpään.

Ruotsalaistutkijoiden mukaan jo 30 prosentin päivittäisannos lihatuotteita lisää sairastumisriskiä 15 - 38 prosenttia. Tavallisesti lihaa syödään vielä tätä suurempia määriä.

Lihansyönnin ja mahasyövän yhteys todettiin Tukholman Karoliinisessa instituutissa, kun yhdisteltiin 15 kansainvälisen tutkimuksen tietoja. Myös tuore WHO-raportti kertoo lihatuotteiden syönnin lisäävän mahasyöpäriskiä.

Mahasyöpien määrä on vähentynyt viimeiset 50 vuotta, mutta tauti on edelleen maailmanlaajuisesti neljänneksi yleisin syöpämuoto.

Sitä, mikä lihatuotteissa lisäisi syöpäriskiä, ei ole pystytty selvittämään. Tutkijat muistuttavat, että lihatuotteista eritoten makkara sisältää runsaasti terveydelle haitallista nitriittiä. Osaselitys voi löytyä myös tuotteiden suolauksesta. Runsas suola nimittäin saattaa tehdä mahalaukusta haavoittuvamman muiden, vaarallisten aineiden haittavaikutuksille.

Ruotsalaistutkijat suosittelevatkin syömään nykyistä enemmän kanaa ja kalaa.

(MTV3-STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme