Mainos
Mainos

Ruotsalalaispoikaa epäillään tietomurroista USA:ssa

Yhdysvaltain ja Ruotsin viranomaiset tutkivat tietomurtojen sarjaa, jonka aikana tunkeuduttiin tuhansiin tietokoneisiin viime keväänä.

Ruotsin Uppsalasta kotoisin olevan 16-vuotiaan epäillään tunkeutuneen muun muassa Yhdysvaltojen avaruushallinnon Nasan, Yhdysvaltojen asevoimien ja Cisco Systems -yrityksen tietokonejärjestelmiin. Asiasta kertoi yhdysvaltalainen New York Times -lehti tänään verkkosivuillaan. Ciscon järjestelmään tunkeutumalla murtautuja sai lehden mukaan haltuunsa useiden internetin liikennettä ohjaavien tietokoneiden ohjelmointiohjeita.

Kyseinen tapaus tuli julki viime vuoden keväällä. Samassa operaatiossa tunkeuduttiin tuhansiin tietokoneisiin, lehti kertoi. New York Timesin mukaan tapauksen tutkijat eivät tiedä, kuinka paljon tietoja tunkeutujat ovat saaneet tai kuinka paljon tietoa on tuhoutunut, mutta tapaus osoittaa, kuinka haavoittuvia kehittyneetkin järjestelmät ovat.

Ruotsin poliisin mukaan tietomurrosta epäiltyä 16-vuotiasta uppsalalaista poikaa ei ole kuitenkaan pidätetty. Uppsalan poliisin mukaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu FBI on ollut heihin yhteyksissä koskien poikaa, jota on jo aiemmin syytetty tunkeutumisesta Uppsalan yliopiston tietokonejärjestelmään. Poikaa on kuulusteltu, mutta häntä ei ole pidätetty.

FBI ei halunnut kommentoida toimia Ruotsissa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-TT)

(Kymmenen uutiset 15.05.2005)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme