Mainos
Mainos

Ruotsi huolissaan nettipokerin pelaajista

Jopa 200 000 ruotsalaisen arvioidaan pelaavan tätä nykyä nettipokeria. Asiantuntijat pelkäävätkin, että myös peliriippuvuus tulee lisääntymään.

Ruotsin hallitus on huolissaan nettipokerin pelaajista. Sanomalehti Dagens Nyheter kertoo, että hallitus aikoo tukea nettipokerin ja peliriippuvuuden tutkimusta miljoonilla kruunuilla vielä tänä vuonna. Ruotsin veikkausyhtiön mukaan 200 000 ruotsalaista pelaa nettipokeria. Potentiaalisia uusia pelaajia on puoli miljoonaa.

Tukholman yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan jopa kymmenen prosenttia lukioikäisistä pojista pelaa pokeria internetissä. Asiantuntijat pelkäävätkin, että myös peliriippuvuus lisääntyy.

- Peli on nopeaa ja se on helppo aloittaa. Pelaajat istuvat kotona, jossa kukaan ei ole valvomassa pelaamista. Pelejä voi myös olla käynnissä monta samaan aikaan, Anders Stymne Ruotsin Kansanterveyslaitokselta toteaa Dagens Nyheterin haastattelussa.

Hänen mukaansa tutkimukseen saatetaan tarvita neljä miljoonaa kruunua (430 000 euroa). Hallitus myönsi viime marraskuussa Ruotsin veikkaukselle luvan aloittaa pokeripeli internetissä. Palvelu alkaa maaliskuun lopussa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme