Mainos
Mainos

Ruotsi kärsii ennätyksellisistä maastopaloista – oma kalusto ei riitä sammutustöissä, apua saapuu Italiasta ja Ranskasta

Kuivuus ja helteet ovat aiheuttaneet Ruotsissa ennätyksellisen laajoja maasto- ja metsäpaloja. Viranomaisten mukaan tulipaloja on tällä hetkellä noin 40 eri puolilla maata, erityisesti keskisessä Ruotsissa.

Ihmisiä on evakuoitu kodeistaan useilla paikkakunnilla. Suurimmat paloalueet sijaitsevat Gävleborgin, Taalainmaan ja Jämtlandin lääneissä. Pahin tilanne on Gävleborgin läänissä sijaitsevassa Ljusdalissa, jossa palo on levinnyt jo 8 500 hehtaarin alueelle.

Toistaiseksi tulipalojen ei tiedetä aiheuttaneen henkilövahinkoja. Kotimaan kalustosta ja henkilöstöstä alkaa olla jo pulaa, joten Ruotsi on pyytänyt apua EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.

Sammutustöissä auttavat kaksi italialaista sammutuslentokonetta sekä norjalaisia helikoptereita. Torstaina apuun saapuu myös kaksi konetta Ranskasta.

SVT:n mukaan italialaiskoneet vesipommittavat ensisijaisesti Ljusdalia, jossa paloalue on nelinkertaistunut eilisiltapäivästä.

Noin 500 Ruotsin puolustusvoimien työntekijää on keskeyttänyt vapaaehtoisesti lomansa ja tullut auttamaan sammutustöissä. Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin on tarkoitus vierailla Ljusdalin paloalueella torstaina.

Viikonlopun sää ei tuo helpotusta Ruotsin tukalaan tilanteeseen, sillä helteiden ennustetaan jatkuvan.

Lähteet: SVT, Aftonbladet

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme