Mainos
Mainos

Ruotsi muotoilee uudelleen liittoutumattomuuspolitiikkaansa

Uuden muotoilun mukaan Ruotsi on avoin kaikelle sotilaalliselle yhteistyölle muiden maiden kanssa. Ruotsin hallituksen mielestä Ruotsin ei kuitenkaan tule sitoutua mihinkään kahdenväliseen puolustusliittoon muiden maiden kanssa.

Liittoutumattomuus ei estä millään tavalla Ruotsin monipuolista ja aktiivista osallistumista kaiken aikaa syvenevään kansainväliseen turvallisuusyhteistyöhön myös sotilaallisella puolella, sanotaan hallituksen esityksessä.

Ruotsin hallitus katsoo kuitenkin, ettei Ruotsin tule sitoutua mihinkään kahdenväliseen puolustusliittoon muiden maiden kanssa. Ruotsi on aktiivisesti yhteistyössä YK:n ja kaikkien eurooppalaisten turvallisuusjärjestöjen kanssa, mukaanlukien myös EU ja Nato. Hallituksen mielestä näin edistetään parhaiten Ruotsin turvallisuutta.

Sosiaalidemokraattinen hallitus saanee uudelle muotoilulleen myös Ruotsin porvarillisten puolueiden tuen. Ruotsin radion tänään haastattelema keskustapuolueen edustaja sanoi uuden muotoilun kuvastavan tämän päivän todellista tilannetta.
(STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme