Mainos
  • KKO ei myöntänyt valituslupaa – nainen tuomittiin 13 vuoden vankeuteen Oulun vauvasurmista

Ruotsi: Pohjolan taistelujoukot saatava käyttöön

Ruotsi peräänkuuluttaa EU:n johtajilta parempaa valmiutta lähettää yhteispohjoismainen nopean toiminnan joukko kansainvälisiin kriisipesäkkeisiin. Tähän mennessä kalliita joukkoja ei ole komennettu taistelutehtäviin kertaakaan, vaikka tarvetta olisi ollut.

Suomalaiset nopean toiminnan joukot ovat olleet jo kahden puolivuotiskauden ajan valmiina lähtemään EU:n määräämiin taistelutehtäviin.

- Joukot varustetaan hyvin ja niitä valmennetaan. Mutta kun tilanne tulee, niitä ei olla halukkaita käyttämään, sanoo puolustusministeri Jyri Häkämies.

Pelkästään Ruotsille 1500 valmiussotilaan ylläpitäminen maksaa päivystyskaudella 120 miljoonaa euroa. Arvostelijoiden mielestä tämä summa on hukkaan heitettyä rahaa.

- Veronmaksajat penäävät selvyyttä tämän kalliin, mutta tärkeän voimavaran käytöstä. Meidän täytyy pystyä vastaamaan heille, sanoo Ruotsin puolustusministeri Sten Tolgfors.

Ruotsi ja Hollanti ottavat vuorotellen vetovastuun nopean toiminnan joukoista vuoden 2011 alusta. Suomio on mukana molemmissa ryhmissä.

Katso Kari Lumikeron raportti Göteborgista

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot