Mainos
Mainos

Ruotsin demarit tekivät rikosilmoituksen kansanpuolueesta

Sosiaalidemokraattien mukaan kansanpuolue on siten saanut salaisia tietoja mm. sosiaalidemokraattien vaalikampanjasta.

Ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue on tehnyt rikosilmoituksen kansanpuolueesta, jonka se epäilee tunkeutuneen sosiaalidemokraattisen puolueen tietokoneisiin. Kansanpuolueen edustaja sanoo olevansa tietämätön asiasta.

Ruotsalaisviestimet kertovat, että sosiaalidemokraattisen puolueen sisäiseen tiedotukseen on tunkeuduttu tänä vuonna ainakin 78 kertaa. Puolueen mukaan tunkeutujan osoite liittyy kansanpuolueeseen. Sosiaalidemokraattien mukaan kansanpuolue on siten saanut salaisia tietoja mm. sosiaalidemokraattien vaalikampanjasta.

Kansanpuolueen puoluesihteeri Johan Jakobsson sanoi uutistoimisto TT:lle, ettei hän tiedä asiasta mitään.

Ruotsin kansanpuolueen johto ei tiennyt hakkeroinnista

Ruotsin kansanpuolueen johto sanoo, ettei se ole tiennyt puolueen nuorisojärjestön työntekijän tunkeutuneen sosiaalidemokraattien sähköisiin tiedostoihin. Puoluejohtaja Lars Leijonborg pitää tapahtunutta erittäin vakavana.

Kansanpuolueen nuorisoliiton työntekijä on pyytänyt anteeksi sekä sosiaalidemokraattiselta puolueelta että omalta puolueeltaan.

(MTV3-STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme