Mainos
Mainos

Ruotsin hallitusyhteistyöstä varovaisia tunnusteluja

Ruotsin sosiaalidemokraatit sulattelivat edelleen tänään valtiopäivävaaleissa kokemaansa murskatappiota. Tappiostaan huolimatta puolue haluaa jatkaa hallituksessa ja etsii nyt tukea lähinnä vasemmisto- ja ympäristöpuolueista.

Kolmen puolueen edustajat kävivät tänään epävirallisia keskusteluja hallituspolitiikasta. Osapuolet pohtivat vaatimuksia ja ehtoja, joita esittää edessä olevissa vaikeissa hallitusneuvotteluissa. Ympäristöpuolueen edustaja Marianne Samuelsson ilmoitti puolueensa pitävän tiukasti kiinni siitä, että Ruotsin mukaanmenosta EU:n rahaliittoon Emuun on järjestettävä kansanäänestys. Varsinaista vaatimusluetteloa puolue ei ole laatinut, mutta sen lähtökohtana on, että Ruotsia ei saa viedä salaa Emuun, Nato-jäsenyydestä ei keskustella ja valtion velkaa lyhennetään aikataulun mukaisesti.

Samaan aikaan, kun demarit yrittivät toipua sunnuntain vaalien takaiskusta, vasemmistopuolue sulatteli kaikkien aikojen äänisaalistaan.

Emu-kansanäänestyksestä kompromissi?

Puolueiden välillä on kuitenkin vakavia erimielisyyksiä, joita tuskin pystytään ratkaisemaan ennen kuin uusi parlamentti kokoontuu kahden viikon päästä. Puolueet keskittynevätkin nyt etsimään vertauskuvallisia kompromisseja osoittaakseen, että ne kykenevät yhteistyöhön. Yksi tällainen kompromissi voisi koskea Emua. Julistamalla, että asian ratkaisemiseksi on järjestettävä uusi kansanäänestys, puolueet voivat sysätä koko kysymyksen toistaiseksi syrjään.

Sosiaalidemokraatit haluavat käynnistää Emu-jäsenyydestä laajan keskustelun, joka saattaisi kääntää ruotsalaisten enemmistön Emu-myönteiseksi, eikä kansanäänestyksen pitämiselle sen vuoksi määrättäne minkäänlaista aikataulua. Sosiaalidemokraatit saattavat niin ikään suostua vasemmisto- ja ympäristöpuolueiden vanhaan vaatimukseen, jonka mukaan maahan olisi perustettava erityinen totuuskomissio. Komissio selvittäisi, rekisteröitiinkö kommunisteiksi epäiltyjä demareiden aloitteesta kylmän sodan aikaisessa Ruotsissa.

Vaikeampi ongelma on sen sijaan mm. kysymys työajan lyhentämisestä. Sosiaalidemokraatit vastustavat työviikon lyhentämistä 40:stä 35 tuntiin. Puolue ei myöskään ole halukas kiristämään yritysten verotusta, koska se saattaisi ajaa ruotsalaisyrityksiä ulkomaille.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme