Mainos
Mainos

Ruotsin ja Tanskan EMU-kannat eriytymässä

Yhteisvaluutta euron vastustajat näyttävät olevan edelleen niskan päällä Ruotsissa. Tanskan suurimman pankin Danske Bankin GfK-tutkimuslaitoksella teettämän kyselyn mukaan 52 prosenttia ruotsalaisista vastustaa euroon siirtymistä, kun taas yhteisvaluutan kannattajien osuus on 43 prosenttia. Epätietoisten osuus oli Danske Bankin kyselyssä selvästi viimeaikaisia kyselyitä alhaisempi, vain viisi prosenttia.

Ero johtuu eroavuuksista kyselyjen kysymyksenasettelussa. Esimerkiksi viime maanantaina julkaistussa Gallup-kyselyssä epävarmojen osuus oli 20 prosenttia, samalla kun vastustajat saivat 50 prosentin kannatuksen ja kannattajat 30 prosentin kannatuksen.

Euron vastustus näyttää lisääntyneen kesäviikkojen aikana, sillä viime kuussa Danske Bankin kyselyssä euron vastustajat voittivat kannattajat prosenttilukemin 50-45.

EMU-myönteisyys kasvussa Tanskassa

Ruotsin naapurimaassa Tanskassa euron kannattajat ovat sen sijaan lisänneet viime viikkoina etumatkaansa. Danske Bankin mukaan euron käyttöönottoa kannattaa nyt 61 prosenttia tanskalaisista, kun taas sitä vastustaa 34 prosenttia. Kesäkuussa euron kannattajat johtivat vastustajia lukemin 60-37.

Ruotsissa järjestetään kansanäänestys yhteisvaluutan käyttöönotosta syyskuun puolivälissä. Tanskalaiset torjuivat yhteisvaluutan syksyllä 2000 järjestetyssä kansanäänestyksessä, jolloin 53 prosenttia äänestäjistä vastusti euron tuloa ja 47 prosenttia kannatti siirtymistä yhteisvaluuttaan.

(MTV3-Reuters-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme