Mainos
Mainos

Ruotsin naiset mukana hyökkäyksissä vähemmistöjä vastaan

Naisten osuus rasististen, juutalais- ja muslimivastaisten sekä homovihamielisten rikosten tekijöinä on kasvanut nopeasti Ruotsissa.

Ruotsalaisnaiset tekevät vuosi vuodelta enemmän vähemmistöihin kohdistuvia rikoksia. Niin sanottujen viharikosten määrä lisääntyi länsinaapurissa muutenkin. Turvallisuuspoliisi Säpon uusi raportti kertoo, että Ruotsissa tehtiin viime vuonna 1539 ihonväriin, uskontoon tai seksuaalisuuteen liittyviä rikosta, 12 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Jos miesvaltaisten uusnatsiryhmien teot jätetään pois luvusta, naiset olivat vastuussa 22 prosentista näistä rikoksista. Naisten rooli rasististen, juutalais- ja muslimivastaisten sekä homovihamielisten rikosten tekijöinä on kasvanut nopeasti. Vielä vuonna 1999 vain kuusi prosenttia epäillyistä oli naisia.

- He ottavat aktiivisemmin osaa toimintaan kuin aikaisemmin, tukholmalainen komisario Anders Sigurdsson toteaa Svenska Dagbladetin haastattelussa.

Raportissa kiinnitetään huomiota myös rasististen hyökkäysten väkivaltaistumiseen sekä selvään kasvuun seksuaalivähemmistöjen vastaisten rikosten määrässä: poliisille ilmoitettiin viime vuonna 165 homovastaista hyökkäystä, kun vuonna 2002 luku oli 111.

Säpo tutki myös eri ryhmien välisiä yhteenottoja. Uusnatsit ja vasemmistoryhmät selvittelevät raportin mukaan välejään entistä herkemmin väkivaltaisesti, ja naisten osallistuminen antifasistisisten ryhmien toimintaan on tavallisempaa kuin aiempina vuosina.

(MTV3-STT-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme