Mainos

Ruotsin pääministeri kutsui ylimääräisen kokouksen jengirikollisuuden vuoksi

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on kutsunut turvallisuuspoliittisen valiokunnan tänään koolle jengirikollisuuden vuoksi. Tapaamisen taustalla ovat viime aikojen ampumistapaukset.

– Tämä on liikaa. Järjestäytynyt rikollisuus täytyy nujertaa, Löfven sanoo.

Pääministerin ohella Ruotsin turvallisuuspoliittiseen valiokuntaan kuuluvat muun muassa sisäministeri Anders Ygeman, ulkoministeri Margot Wallström, puolustusministeri Peter Hultqvist ja varapääministeri Isabella Lövin. Kutsun ovat saaneet myös esimerkiksi poliisin ja verohallinnon johto.

Tapaamisessa on tarkoitus keskustella, millaisilla strategioilla järjestäytynyttä rikollisuutta torjutaan ja miten asiassa tulisi edetä. Lisäksi on määrä puhua viranomaisten välisestä yhteistyöstä ja tarvittavista resursseista.

Löfvenin mukaan poliisi tekee hyvää työtä. Pääministeri haluaa kuitenkin "kääntää kaikki kivet" selvittääkseen, voidaanko tehdä enemmän.

– Ihmiset, jotka asuvat näillä alueilla ja kokevat tämän, pitävät sitä kauheana. Myös minusta se on kauheaa, Löfven sanoo väkivallasta.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot