Mainos
Mainos

Ruotsin puolustusvoimien salaisia tietoja "unohtui" kaupungille

Kirjastosta löytynyt muistitikku sisälsi muun muassa kaksi salaisiksi luokiteltua dokumenttia, joissa on myös ulkovaltoja, esimerkiksi Yhdysvaltoja ja suomalaissotilaita koskevia tietoja.

Maineestaan huolestunut Ruotsi on tänä aamuna järjestänyt Naton kanssa kriisineuvottelun, jonka tarkoituksena oli palauttaa Ruotsin uskottavuutta salaisten sotilastietojen haltijana. Ruotsia kokouksessa edusti eversti Bengt Sandström puolustusvoimien Must-osastolta (militära underrättelse - och säkerhetstjänsten)

- Mehän emme kuulu Natoon emmekä saa haltuumme kaikkea Naton tiedustelutietoa. Jos osoitamme huolimattomuutta saamamme tiedon säilyttämisessä, seuraukset saattavat olla vakavia, sanoo Sandström.

Nyt julkisuuteen tullut kohu alkoi pari viikkoa sitten, kun yleisessä kirjastossa löytyi tietokoneen päälle jätetty muistitikku. Löytäjä vei USB-muistin Aftonbladetin toimitukseen, joka luovutti sen edelleen puolustusvoimille. Nyt selvitetään onko tietoja mahdollisesti vuotanut matkalla mihinkään.

Muistitikku sisälsi kaksi salaisiksi luokiteltua dokumenttia, joissa on myös ulkovaltoja, esimerkiksi Yhdysvaltoja ja suomalaissotilaita koskevia tietoja. Aftonbladetin mukaan muistilla oli Pohjoismaisen taisteluyksikön käyttöön tehty analyysi Afganistanin tilanteesta, tietoja ammus-ja miinanraivausyksikölle sekä ohjeita siitä, kuinka yksinkertaiset pommit on rakennettu ja miten itsemurhapommittaja on tunnistettavissa. Tiedot ovat äärimmäisen vaarallisia vääriin käsiin joutuessaan.

Vakavaa huolimattomuutta

- Suhtaudumme tähän vakavasti, sanoo eversti Sandström, - Kysymyksessähän on lopulta omien sotilaittemme turvallisuus.

- Juridisesti tämä on myös vakavaa. Huolimattomuus turvallisuusluokitellun tiedon käsittelyssä on rikos, josta voi saada kuuden kuukauden vapausrangaistuksen, sanoo Sandström.

Määräykset sallivat salaisenkin tiedon tallentamisen USB-muistitikulle, mutta sitä on säilytettävä lukittuna kassakaapissa ja sieltä otetaessa kuitattava ja valvottava herkeämättä.

Puolustusvoimat on aloittanut selvityksen mahdollisista vahingoista ja riskeistä. Tietovuodosta on ilmoitettu myös suojelupoliisi Säpolle siviilitutkintaa varten. Mahdollisista syytteistä ei ole vielä tietoa.

Muistin unohtanut puolustusvoimien työntekijä ilmoitti asiasta esimiehelleen, tosin hänet olisi jäljitetty kortin tietojen perusteella, kerrotaan Ruotsin puolustusvoimien nettisivulla.

Sotilaiden tiedot paljastuivat

Kirjastoon jätetyllä muistikortilla oli tiedot Afganistanissa olleen räjähteiden raivaukseen erikoistuneen yksikön CEXC:n kuudesta toimipisteestä ja jopa sotilaiden puhelinnumerot. Tosin nämä tiedot ovat vuodelta 2005 eikä niiden ajankohtaisuudesta ole enää varmuutta.

Pommiyksikkö CEXC (combined explosives exploitation cell) perustettiin 2004 vastavetona sille, että Afganistanin vastarintataistelijoiden miinat ja aseistus kehittyi entistä sofistikoidummaksi. Muistilla oli tiedot siitä, millä alueilla vastarinta piileskelee, valokuvia Natoa vastaan tehdyistä pommi-iskuista sekä miten niitä yritetään estää.

Jos nämä tiedot joutuisivat Taleban-taistelijoiden tai muiden vastarintaa tukevien voimien haltuun, Nato-johtoinen rauhanturvaoperaatio menettäisi siltä osin onnistumisen mahdollisuutensa.

Muistikortilla olleet tiedot kopioitiin Aftonbladetin toimituksessa yhdelle tietokoneelle, jossa ne ehtivät olla muutaman tunnin ennen kuin puolustusvoimat kehotti toimitusta tuhoamaan koneen kovalevyn estääkseen tietojen kulkeutumisen muualle.

Ruotsissa asuu paljon Afganistanista eri aikoina paenneita, tiettävästi myös Talebanin hallinnon palauttamista toivovia ääri-islamilaisia. Mitään todisteita ei kuitenkaan ole, että muistitikku olisi tahallisesti jätetty julkiseen paikkaaan ja jopa tarkoitettu jonkun tietyn henkilön löydettäväksi.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme