Mainos

Ruotsissa kaavaillaan eliittiluokkia peruskouluun

Ruotsin hallitus ehdottaa teoreettisiin aineisiin niin sanottuja eliittiluokkia myös peruskoulutasolle.

Nykyisin Ruotsissa on jo teoreettisiin aineisiin painottuvia luokkia, mutta niiden oppilasvalinnoissa pääsykokeet eivät ole sallittuja. Jos paikoista tulee kilpailua, ovat etusijalla koulun lähialueilla asuvat oppilaat.

Opetusministeri Jan Björklundin mukaan motivoituneimmat ja lahjakkaimmat oppilaat uhkaavat näin ollen jäädä rannalle. Hallitus kaavailee nyt pääsykoekiellon poistamista teoreettisista aineista. Eliittiluokat alkaisivat seitsemännestä luokasta lähtien.

- Sekä musiikissa että urheilussa meillä on ollut erilaisia eliittikoulutuksia, mutta matematiikassa ja luonnontieteissä tämä on ollut tabu. Lahjakkailla oppilailla on oikeus kehittyä, riippumatta aineesta, Björklund sanoi Svenska Dagbladet -lehdelle.

Ehdotus uudeksi koululaiksi esitellään kesäkuussa ja siitä on määrä äänestää valtiopäivillä vuoden päästä.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot