Mainos
Mainos

Ruotsissa myytiin 90-luvun alun lihaa uusilla etiketeillä

Vuonna 1993 valmistettuja härskiintyneitä lihasäilykkeitä on myyty ruotsalaisille kuluttajille, kertoo Svenska Dagbladet -lehti.

Tukholman Hägerstenissä sijaitsevasta varastosta löydettiin vuonna 2009 yli 20 000 purkkia säilykkeitä, joihin oltiin merkitsemässä uusia parasta ennen -päiväyksiä.

Etiketeissä päiväyksiä oli pidennetty vuodesta 2003 vuoteen 2013. Säilykkeitä päätyi kauppoihin Tukholmassa ja Göteborgissa, mutta ympäristöhallinto asetti tuotteet pian myyntikieltoon.

Lehti kertoi jo vuonna 2009, kuinka Ruotsin varmuusvarastoista lähtöisin olevaa härskiintynyttä säilykelihaa myytiin Puolaan. Jopa 27 vuotta vanhaa lihaa päätyi muun muassa puolalaisiin ravintoloihin.

Syyttäjä lopetti alkuvuodesta esitutkinnan säilykkeitä myyneen yrityksen toiminnasta. Yritys oli teettänyt uusia laboratoriotestejä, joiden mukaan säilykkeet kestäisivät vuoteen 2013. Lehden mukaan testeissä tutkittiin bakteeristoa - ei lihan härskiintymistä.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme