Mainos

Ruotsissa syntyi sopu puolustusmäärärahojen lisäämisestä: 50 miljoonaa euroa jo tänä vuonna

Ruotsissa hallitus ja kolme oppositiopuoluetta ovat sopineet puolustusmäärärahojen kasvattamisesta jo tänä vuonna.

Puolustusministeri Peter Hultqvistin mukaan määrärahoja lisätään tänä vuonna 500 miljoonalla kruunulla (noin 50 miljoonalla eurolla). 

– Me näemme tämän tärkeänä turvallisuuspoliittisena viestinä, Hultqvist sanoi.  
Määrärahoista on neuvoteltu hallituksen ja porvarillisten oppositiopuolueiden kesken. Rahaa on tarkoitus käyttää muun muassa kalustohankintoihin sekä tietoturvan parantamiseen ja kyberuhkien torjuntaan. 

Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydén on sanonut puolustusvoimien tarvitsevan ainakin 6,5 miljardia kruunua lisää vuoteen 2020 mennessä. 

Puolueet ovat yhtä mieltä, että lisärahoitusta tarvitaan myös ensi vuonna, mutta eivät ilmoittaneet mitään summaa ensi vuoden lisäykselle. Asiasta on määrä neuvotella myöhemmin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot