Mainos
Mainos

Ruotsissa tuhansia pakkoteurastuksia

Vaarallista sikatautia on tavattu kahdesta sikalasta Etelä-Ruotsissa. Suomi ja Norja ovat tällä hetkellä ainoat Euroopan maat, joissa tautia ei ole havaittu.

Ruotsissa on päätetty lopettaa ainakin kymmenentuhatta sikaa vaarallisen eläintaudin leviämisen estämiseksi, kertoo Ruotsin radio.

PRRS-tautia on tähän mennessä tavattu kahdesta sikalasta Etelä-Ruotsissa. Lisäksi kolmella tilalla on vahva tautiepäily, ja niiltä otettuja näytteitä tutkitaan parhaillaan Tanskassa.

Viranomaiset uskovat, että taudin leviäminen on mahdollista estää. Hävitettävien eläinten lopullinen määrä varmistuu sitten kun saadaan selville, kuinka laajalle tauti on levinnyt.

Viime viikkoon saakka Ruotsi, Suomi ja Norja olivat ainoat maat Euroopassa, missä PRRS:ää eli sikojen lisääntymis- ja hengitystieoireyhtymää ei oltu havaittu.

PRRS leviää ostoeläinten välityksellä, ja se voi levitä myös tuulen mukana useita kilometrejä. Tauti ei ole vaarallinen ihmisille ja siksi on mahdollista, että osa tapettavista eläimistä voidaan käyttää teuraaksi, arvioi Lena Hultin Ruotsin maatalousvirastosta radiouutisille.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme