Mainos
Mainos

Ryanair varoittaa lentojen loppumisesta EU:n ja Britannian välillä

Halpalentoyhtiö Ryanair on huolestunut Britannian EU-eron vaikutuksista lentoliikenteeseen Euroopan ja Britannian välillä.

Lentoyhtiö vetoaa brittihallitukseen, jotta lentoliikenteen sääntely ratkaistaisiin mahdollisimman varhain brexit-neuvotteluissa.

Britannian ero EU:sta on käynnistynyt tänään, eli maan ero astuu näillä näkymin voimaan täsmälleen kahden vuoden kuluttua.

Ryanair huomauttaa, että Britannian hallituksen on neuvoteltava kahdenvälinen sopimus EU:n kanssa, jotta lennot voivat jatkua Euroopan ja Britannian välillä, tai vedottava huomattavasti epävarmempiin WTO:n sääntöihin.

–Yhdeksän kuukautta brexit-kansanäänestyksen jälkeen emme ole yhtään viisaampia. On huolestuttavaa, että Britannian hallituksella ei ole suunnitelmaa B, markkinointijohtaja Kenny Jacobs sanoo yhtiön tiedotteessa.

Lentoyhtiön mukaan on mahdollista, että maaliskuun 2019 jälkeen lennot keskeytyvät. Paras ratkaisu sen mukaan olisi, että Britannia ja EU tekisivät kahdenvälisen sopimuksen. Ratkaisuja pitäisi tehdä jo ennen ensi vuoden puoliväliä, jolloin aikatauluista vuodelle 2019 päätetään.

–Britannian suunnitellessa lähtöä EU:sta ja Open Skies -sopimuksesta on olemassa ilmeinen mahdollisuus, että Britannian ja EU:n välillä ei ole lentoja tietyn aikaa maaliskuun 2019 jälkeen, Ryanair varoittaa.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme