Mainos

Satojentuhansien protesteilla ei vaikutusta: Romanian enemmistöhallitus selvisi luottamusäänestyksestä

Romanian hallitus sai keskiviikkona maan parlamentin luottamuksen ja jatkaa toimintaansa. Epäluottamuslause ei saanut tuekseen vaadittuja 233 ääntä, sillä hallituspuolueiden edustajat eivät osallistuneet äänestykseen.

Tulos oli odotettu, sillä hallitsevalla sosiaalidemokraattipuolueella on parlamentissa enemmistö.

Sadattuhannet romanialaiset ovat vaatineet viime päivinä mielenosoituksissa hallituksen eroa. Mielenosoittajat suivaantuivat hallituksen lakiesityksestä, joka olisi päästänyt korruptioon syyllistyneitä poliitikkoja ja virkamiehiä pälkähästä.

Vaikka hallitus veti sunnuntaina lakiehdotuksen takaisin, mielenosoitukset jatkuivat. Hallitus aikoo yhä tuoda parlamentin käsittelyyn erillisen lakiesityksen, joka vapauttaisi maan vankiloista noin 2 500 korruptiosta tuomittua.

Mielenosoitukset ovat laantuneet alkuviikosta, mutta niiden odotetaan kiihtyvän taas viikonloppuna.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot