Mainos
Mainos

Saddam haudattiin kotikyläänsä

Aamuyön seremoniaan osallistui satakunta Saddamin sukulaista ja hänen Albu Nasir -heimonsa jäsentä.

Saddam Hussein on haudattu yksityisesti kotikyläänsä Awjaan lähelle Tikritiä viime yönä. Päivällä arviolta parituhatta Saddamin kannattajaa kokoontui kylään hänen hautapaikalleen. Suruun sekoittui viha.

- Saddam on silmissämme sankari. Kasvatan viisi lastani kostamaan amerikkalaisille, sanoi tikritiläinen opettaja Um Abdullah.

Amerikkalainen sotilashelikopteri lennätti Saddamin ruumiin haudattavaksi islamilaisen tavan mukaan ennen kuin vuorokausi oli kulunut hänen kuolemastaan.

Irakin lippuun kääritty arkku sai leposijan rakennuksesta, jonka Saddam rakennutti valtakaudellaan. Sukulaismies Musa Farajin mukaan turvallisuusjoukot olivat eristäneet kylän, niin ettei "kukaan päässyt osallistumaan hautajaisiin". Muutaman kilometrin päässä Tikritissä Saddamin rakennuttama moskeija oli täpötäynnä surijoita.

- Presidentti -- Saddam on marttyyri, julisti rukousta johtanut Jahja al-Attawi.

Kukistumisensa jälkeen Saddam piileskeli lähellä Awjaa, mistä amerikkalaisjoukot pidättivät hänet joulukuussa 2003. Awjaan on haudattu myös Saddamin pojat Uday ja Qusay, jotka kuolivat tulitaistelussa amerikkalaisjoukkojen kanssa vuonna 2003. Saddam syntyi kylässä köyhään perheeseen vuonna 1937.

Teloittajat pilkkasivat Saddamia

Irakin entinen johtaja teloitettiin eilen tuomittuna muun muassa rikoksista ihmisyyttä vastaan. Internetissä ja kännyköissä levisi tänään rakeinen video teloituksesta kokonaisuudessaan.

Videolla Saddam tuntuu toivottavan helvettiin teloitustilaisuuden väen, joka pilkkasi entistä presidenttiä huutamalla häntä vastustaneiden shiiajohtajien nimiä. Saddam päätyi myös sananvaihtoon vartijan kanssa, joka syytti häntä irakilaisten tuhosta ja kuolemasta.

- Irak ei ole mitään ilman Saddamia, Saddam vastasi.

Videokuvat saattavat vahvistaa sunnivähemmistön syytöksiä siitä, että Yhdysvaltain miehityksen jälkeen valtaan noussut shiiaenemmistö pääsi harjoittamaan "voittajan oikeutta". Saddam tuomittiin kuolemaan Dujailin shiiakylän asukkaiden tapattamisesta vuonna 1982.

(MTV3-STT-Reuters-AP-DPA)

Lue myös:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme