Mainos

Saddam Hussein teloitettiin kymmenen vuotta sitten

Irakia yksinvaltaisesti johtaneen Saddam Husseinin kuolemasta tulee tänään kuluneeksi kymmenen vuotta.

Hänet teloitettiin hirttämällä 30. joulukuuta 2006. Kolme vuotta aiemmin syrjäytetty Saddam oli tuomittu kuolemaan rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Saddam ei koskaan tunnustanut erikoistuomioistuminen toimivaltaa, ja sekavaa oikeusprosessia arvosteltiin myös länsimaissa. Väkivalta Irakissa ei päättynyt Saddamin kuolemaan vaan on jatkunut näihin päiviin saakka.

Teloituksesta maailmalle levinneet videot puolestaan aiheuttivat eri puolilla maailmaa usean lapsen kuoleman, kun nämä matkivat televisiossa näkemäänsä hirttämistä leikeissään. Kuolemantuomion toimeenpanon "arvottomuutta" moittivat myös Yhdysvaltain ja Britannian tuolloiset johtajat.

Yhdysvallat liittolaisineen hyökkäsi Irakiin keväällä 2003, ja Saddam löydettiin saman vuoden joulukuussa piilottelemasta maakuopasta. Sodan syyksi nimettyjä joukkotuhoaseita ei Irakista löytynyt.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot