Mainos
Mainos

Saddam kieltäytyi vastaamasta syytteisiin

Saddamin oikeudenkäynti on alkanut Bagdadissa.

Syytteiden lukemisen jälkeen oikeudenkäynnissä alkaa uusi vaihe, kun puolustus pääsee marssittamaan esille omia todistajiaan. Amerikkalaislähteiden mukaan tuomio päästäneen lukemaan heinäkuun lopussa tai elokuun alussa.

Saddam Hussein kieltäytyy vastaamasta häntä vastaan nostettuihin syytteisiin. Muodollinen kysymys esitettiin hänelle tänään, ennen kuin oikeudenkäynti jatkuu Bagdadissa puolustuksen todistajien kuulemisella.

-En voi sanoa kyllä tai ei. Perustuslaki suojaa valtionpäämiestä, minkä takia en voi vastata pitkään lausuntoon, Saddam sanoi ja valitti, että syytteitä on liikaa.

Päätuomari Rauf Rasheed Abdel Rahman huomautti Saddamille, ettei tämä ole enää presidentti vaan syytetty.

-Tuo ei ole oikea tapa kohdella Irakin presidenttiä, Saddam kuittasi.

Syytteet koskevat Dujailin shiiakylässä vuonna 1982 tapahtunutta verilöylyä.

Tuomari referoi jokaiselle syytetylle erikseen Dujailin tapahtumat sen pohjalta, mitä viime lokakuussa alkaneen oikeudenkäynnin todisteista on käynyt ilmi.

Varsinaisiin syytteisiin jokaisen syytetyn tuli vastata olevansa syytön tai syyllinen. Kaikki Saddamin kanssasyytetyt vastasivat olevansa syyttömiä.

Syytteiden lukemisen jälkeen oikeudenkäynnissä alkaa uusi vaihe, kun puolustus pääsee marssittamaan esille omia todistajiaan. Puolustuksen todistajia on useita kymmeniä, ja tuomioistuin päättää, kuinka monta todistajaa se haluaa kuulla.

Oikeudenkäynti alkoi viime vuoden lokakuussa, ja matkan varrella sitä ovat hankaloittaneet muun muassa kahden puolustusasianajajan murhat sekä alkuperäisen päätuomarin ero tammikuussa. Amerikkalaislähteiden mukaan tuomio päästäneen lukemaan heinäkuun lopussa tai elokuun alussa.

Dujailin shiiakylän tapahtumia koskevien syytteiden lisäksi Saddamia ja hänen entisen hallintonsa jäseniä odottavat myös syytteet useista muista rikoksista kuten noin 100 000 kurdin tapattamisesta 1980-luvun lopussa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme