Mainos
Mainos

Saddam valitti kuolemantuomiostaan

Eräät ihmisoikeusjärjestöt ovat katsoneet, ettei oikeudenkäynti Saddamia vastaan ollut tasapuolinen. Saddam on syytteessä myös parhaillaan jatkuvassa toisessa oikeudenkäynnissä.

Irakin entisen presidentin Saddam Husseinin asianajajat ovat vedonneet Saddamille langetetusta kuolemantuomiosta, kertoi Irakin pääsyyttäjä sunnuntaina.

Irakilainen vetoomustuomioistuin on jo aloittanut asian käsittelyn. Myös kaksi Saddamin entistä avustajaa on vedonnut kuolemantuomioistaan. Vetoomustuomioistuin voi käsitellä asiaa niin pitkään kuin katsoo tarpeelliseksi.

Eräät ihmisoikeusjärjestöt ovat katsoneet, ettei oikeudenkäynti Saddamia vastaan ollut tasapuolinen.

Saddam tuomittiin hirtettäväksi marraskuun alussa päättyneessä oikeudenkäynnissä, jossa hän oli syytettynä osallisuudestaan lähes 150 shiiamuslimin teloitukseen Dujailin kylässä. Surmatyöt tehtiin kun Saddamia vastaan oli tehty murhayritys kylässä 1982.

Kuolemantuomion saivat myös Saddamin velipuoli Barzan al-Tikrit ja Awad Ahmed Al-Bandar, Irakin vallankumousneuvoston puheenjohtaja.

Saddam on syytteessä myös parhaillaan jatkuvassa toisessa oikeudenkäynnissä. Siinä käsitellään kurdien kansanmurhaa Pohjois-Irakissa 1988.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme