Mainos
Mainos

Sähkökatkos mullisti Pohjois-Amerikan itäosan elämän

Sähköt ovat palaamassa vähitellen sähkökatkoksen pimentämiin Pohjois-Amerikan kaupunkeihin, mutta paikoitellen korjauksiin voi mennä päiviä. Pahimmillaan sähköittä oli jopa 20 miljoonaa ihmistä. Katkon syy on edelleen tuntematon.

Sähkökatkos sai New Yorkin kaaokseen.

Laajat sähkökatkot iskivät myöhään torstaina Suomen aikaa yllättäen Pohjois-Amerikan suuriin kaupunkeihin kuten New Yorkiin, Clevelandiin, Toledoon ja Detroitiin. Kanadan puolella ilman sähköä olivat muun muassa Toronto ja Ottawa.

Sähkönjakelu on alkanut New Yorkissakin vähitellen uudelleen, mutta esimerkiksi Times Square on edelleen vailla virtaa. Suuret sähköyhtiöt kertoivat edistyneensä vikojen korjaamisessa ja ilmoittivat päivän kuluessa liittäneensä jälleen miljoonia ihmisiä sähkönjakelun piiriin. Kanadassa ainakin Toronton kaupungissa alkoivat valot taas palaa tänään varhain aamulla.

Sähkökatkoksen alkaessa New Yorkissa monet ryntäsivät kaduille pelätessään syyskuun 11. päivän terrori-iskujen toisintoa. Viranomaiset presidentti George W. Bushista alkaen vakuuttivat kuitenkin heti, ettei kyseessä ollut terroristi-isku.

New Yorkin pörssi ilmoitti aloittavansa kaupankäynnin normaaliin aikaan varavoiman turvin, mutta seisahtuneen liikenteen vuoksi on epäselvää, pääsevätkö työntekijät työpaikoilleen. Viranomaiset kertoivat myös vapauttaneensa satoja hisseihin loukkuun jääneitä ihmisiä. Sammuneet liikennevalot ovat tehneet 33 asteen helteessä kamppailevan kaupungin liikenteestä takkuilevaa.

New Yorkin pormestari Michael Bloomberg rauhoitteli asukkaita lupaamalla sähkönjakelun pikaista aloittamista ja toivoi mahdollisimman monen välttävän kaupungin alueella liikkumista.
- On sitä paitsi pahempiakin asioita kuin vapaan perjantain pitäminen kesäaikaan, Bloomberg tokaisi.

Katkos keskeytti liikenteen metropolin kolmella suurimmalla lentoasemalla ja sotki perinpohjaisesti koko Pohjois-Amerikan ilmaliikenteen. Monet teollisuuslaitokset joutuivat seisauttamaan toimintansa. New Yorkin maanalaisen arvellaan aloittavan liikennöimisen puolen päivän jälkeen paikallista aikaa.

Ontarion osavaltiossa Kanadassa julistettiin hätätila ja Ottawan kaupungissa rikollisjengit ja ryöstelijät riehuivat sähkökatkoksen pimentämillä kaduilla. Sähkökatkos vaikeuttaa myös normaalia viestiliikennettä, kun muun muassa matkapuhelimet eivät saa yhteyttä tukiasemiin ja tietokonejärjestelmät kaatuvat.

Katkon syy edelleen tuntematon

Kanadan pääministerin Jean Chretienin kansliasta kerrottiin katkoksen johtuneen Pennsylvanian osavaltion ydinvoimalan ongelmien seurauksena. Kanadan viranomaiset arvioivat aiemmin katkoksen johtuvan tulipalosta tai salamaniskusta voimalassa Niagaran putousten lähellä New Yorkin osavaltiossa.

Yhdysvaltain viranomaiset kiistivät Pennsylvanian ydinvoimalan olevan ongelman syynä. Heidän mukaansa voimala toimi moitteettomasti, ja katkoksen syyn oli oltava muualla. Sähköverkosta vastaavien viranomaisten mukaan katkoksen syynä näyttäisi olevan vika Yhdysvallat ja Kanadan yhdistävissä voimalinjoissa.

Viranomaiset kertoivat heti sähkökatkojen alettua, ettei kyseessä ollut terrori-isku, vaan että yksi alueen tärkeimmistä sähköverkoista, niin sanottu Niagara Mohawk -verkko oli ylikuormittunut. Liittovaltion poliisi FBI selvittää tapahtunutta, mutta New Yorkin osavaltion kuvernööri ehti jo kiistää Niagara Mohawkiin kohdistuneet epäilykset.

Monet asiantuntijat ovat myös osoittaneet syyttävän sormensa Yhdysvaltain ikääntyvään sähköverkkoon, joka on pääosiltaan rakennettu heti toisen maailmansodan jälkeen. Yhtenä mahdollisena syynä katkoihin pidettiin myös viime päivinä ympäri maailmaa levinnyttä tietokonevirusta. Asiantuntijat kiistivät senkin väitteen.

Yhdysvaltain suurin katkos


Kyseessä on alustavien arvioiden mukaan Pohjois-Amerikan historian suurin sähkökatkos, joka vaikeuttaa yli 20 miljoonan ihmisen elämää rajan molemmin puolin. Joidenkin tietojen mukaan katkos vaikuttaa jopa 50 miljoonan ihmisen elämää. Paikoin sähkön saamiseen menee vielä päiviä, ja joiltakin sähkön takaisin saaneilta alueilta jakelu voi katketa vielä uudelleen, viranomaiset varoittivat.

Kaliforniassa matkailleen Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin mukaan maa "tulee toimeen vähitellen tämän mittavan, kansallisen ongelman kanssa". Presidentti lupasi myös, että katkon syyt tutkitaan. Pelkästään New Yorkissa 40 000 poliisia ja palomiestä jäi valvonta- ja pelastustöihin vielä yön ajaksi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Sähkönjakelu palaa vähitellen ennalleen Pohjois-Amerikan itärannikolla.

(Kymmenen uutiset 15.08.2003)

(Kymmenen uutiset 15.08.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme