Mainos
Mainos

Saksa etsii vielä terroriepäiltyjä

Frankfurtin lentokentälle suunnattu pommi-isku onnistuttiin estämään etsintöjen avulla tiistaina. Sisäministeriön mukaan terroriepäiltyjen ryhmä ei ole enää toimintakykyinen.

Saksan poliisi etsii kymmentä terroriepäiltyä, joiden uskotaan osallistuneen tällä viikolla paljastettuun iskusuunnitelmaan. Viranomaisten mukaan epäillyt ovat Saksan, Turkin ja joidenkin muiden maiden kansalaisia.

Poliisin erikoisyksikkö pidätti tiistaina kolme miestä epäiltynä hyökkäyksen valmistelusta. Heistä kaksi on 28-vuotiaita saksalaisia ja yksi 21-vuotias turkkilainen.

Päätekijän arvellaan olevan pidätettyjen joukossa. Mies on asunut Neu-Ulmissa Baijerissa. Hän toimi ääri-islamistisissa piireissä, joita poliisi on seurannut useita kuukausia.

Pidätettyjen jäljiltä löydettiin satoja kiloja kemikaaleja, joilla olisi voitu tehdä samankaltainen tai jopa tuhoisampi hyökkäys kuin Madridissa vuonna 2004 tai Lontoossa 2005. Kohteina olisivat saattaneet olla muun muassa Frankfurtin kansainvälinen lentokenttä ja amerikkalaisten tukikohta Ramsteinissa.

"Uhka on yhä olemassa"

-Terrori-iskut vaativat valmistelua. Yritämme tunnistaa kaikki, jotka olivat siinä mukana, vakuuttaa sisäministeriön valtiosihteeri August Hanning.

Hanning arvioi tv-haastattelussa, ettei hajotettu terrorisolu ole enää vaarallinen.

-Uhka on kuitenkin muuten olemassa, hän varoitti.

Sisäministeri Wolfgang Schäuble luonnehtii epäiltyjä "erittäin vaarallisiksi terroristeiksi", jotka kuuluvat ilmeisesti al-Qaida-verkostoon kytkeytyvään ryhmään. Hänen mukaansa sen jäsenet ovat saaneet koulutuksensa salaisilla leireillä Pakistanissa. Schäuble vaati jälleen poliisin valtuuksien lisäämistä ja uusien lakien laatimista sekä entisten tiukentamista.

Sisäministeriö haluaisi poliisille oikeuden tutkia epäiltyjen sähköposteja ja muuta tietoliikennettä vakoiluohjelmilla. Kysymystä käsiteltiin oikeudessa viimeksi helmikuussa. Tuomioistuin päätti silloin, ettei poliisi voi ottaa tietokoneita salaa valvontaansa.

Berliner Zeitung -lehti kertoi, että poliisi on erityisen kiinnostunut islaminuskoon kääntyneistä henkilöistä. Islamiin kääntyi viime vuonna 4000 saksalaista. Toissa vuonna määrä oli vielä tuhannen paikkeilla.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

(5.9.2007)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme