Mainos

Saksa helpottaa maanjäristyksen uhrien pääsyä maahan

Saksan hallitus on ilmoittanut helpottavansa Turkin maanjäristyksen uhrien pääsyä maahan. Sisäministeriön korkea virkamies Claus Henning Schapper on kertonut saksalaiselle radioasemalle, ettei Saksa aio vaatia viisumia maahan pyrkiviltä turkkilaislapsilta tai järistyksessä loukkaantuneiden lasten lähiomaisilta. Myös Saksassa asuvien turkkilaisten sukulaiset päästetään maahan ilman viisumia, mikäli heitä ollaan vastassa lentokentällä.

Saksassa asuu noin kaksi miljoonaa Turkista tullutta maahanmuuttajaa. He ovat vedonneet viranomaisiin, jotta heidän Turkissa asuvat sukulaisensa voisivat tulla Saksaan asumaan, kunnes tilanne katastrofialueella on helpottunut. Saksa on avustanut Turkin pelastusoperaatiota lähes kymmenellä miljoonalla Suomen markalla ja lähettänyt lisäksi alueelle 200 pelastustyöntekijää.
(STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot