Mainos

Saksalaistutkija: Vaikeat ja pitkät hallitusneuvottelut edessä

Saksassa neuvotteluista kolmen puolueen yhteishallituksen muodostamiseksi tulee pitkät ja vaikeat, sanoo tutkija Niklas Helwig Berliinistä STT:lle. Erityisesti vihreillä ja Baijerin kristillisdemokraateilla eli CSU:lla on paljon eriäviä mielipiteitä muun muassa maahanmuutosta.

Helwigin mukaan voi olla jopa mahdollista, ettei hallitusta saada aikaan jouluun mennessä.

Kristillisdemokraattien (CDU/CSU), liberaalien FDP:n ja vihreiden yhteistyö jäi ainoaksi hallitusvaihtoehdoksi sen jälkeen kun sosiaalidemokraatit (SPD) kieltäytyivät vaalitappion selvittyä jatkamasta hallituksessa kristillisdemokraattien kanssa. Helwig ei usko SPD:n tulevan toisiin aatoksiin.

– He sanoivat asian niin suoraan, että on vaikea ajatella heidän perääntyvän kannastaan, Helwig sanoo.

Tutkija odottaa maahanmuuttovastaisen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen – tai ainakin sen radikaalimpien edustajien – pyrkivän parlamentissa esiintymisellään ärsyttämään muita. Muiden puolueiden onkin opittava uudessa tilanteessa vastaamaan AfD:n provokaatioihin järkevällä tavalla.

– He (AfD) aikovat esittää ulkopuolisen roolia, vaikka ovatkin sisällä parlamentissa, Helwig arvioi.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot