Mainos
Mainos

Saksan junaturma vaatinut tähän mennessä 92 uhria

Pelastustyöt Saksan eilisen junaturman jäljiltä jatkuivat tänään. Onnettomuus tapahtui Escheden lähellä Ala-Saksissa, kun Münchenistä Hampuriin matkalla ollut pikajuna suistui kiskoilta. Junan nopeudeksi on arvioitu onnettomuushetkellä 200 kilometriä tunnissa. Sisäministeriön mukaan kuolonuhrien määräksi on vahvistunut 92, mutta määrän arvellaan nousevan aina 120:een. Loukkaantuneiden joukossa on kymmeniä, joiden tila on edelleen vakava. Useita tonneja painavien sillankappaleiden alla on vielä junavaunuja, joista saattaa löytyä lisää ruumiita. Eloonjääneitä ei uskota enää löytyvän.

Saksan rautatieviranomaiset poistavat käytöstä onnettomuusjunan tyyppiset Inter City -luotijunat. Tällaisia vanhemman mallin IC-junia on käytössä 60. Saksan rautatieyhtiö ilmoitti tänään myös asettavansa väliaikaiset nopeusrajoitukset luotijunille. Lisäksi junissa suoritetaan turvallisuustarkastuksia.
-Kaikki luotijunat tutkitaan ja ennen tutkimustulosten valmistumista junien maksiminopeudeksi määrätään 160 kilometriä tunnissa, kerrottiin rautatieyhtiöstä tänään.
Luotijunien huippunopeus on 280 kilometriä tunnissa. Mikäli tarkastuksissa ei havaita erityisiä ongelmia, nopeusrajoitus voidaan poistaa kuitenkin jo huomisaamuna.

Poliisin mukaan onnettomuuden syy ei ehkä selviä ennen viikonloppua. Aiempi tieto, jonka mukaan juna olisi ajanut kiskoille pudonneen auton päälle, on kuitenkin osoittautunut vääräksi. Poliisi vahvisti, että auto syöksyi alas vasta ylikulkusillan romahdettua. Kahden rautateiden työntekijän kerrottiin olleen radan varressa työskentelemässä onnettomuuden tapahtuessa. Yhtiön edustaja rajasi pois mahdollisuuden, että työllä olisi ollut osuutta onnettomuudessa ja kertoi työntekijöiden olevan yhä kadoksissa, joten heidän oletetaan kuolleen.

Braunschweigin teknisen yliopiston asiantuntija sanoi, että on määriteltävä tarkkaan se kohta raiteesta, jolla junan suistuminen alkoi. Hän lisäsi ettei asiantuntijoilla ole aikaisempaa kokemusta junan suistumisesta vastaavanlaisella nopeudella. Ilmavalokuvat osoittavat, että junan veturi jatkoi matkaansa kaksi kilometriä suistumiskohdasta eteenpäin jääden paikalleen vahingoittumattomana. Junan ensimmäiset kolme vaunua suistuivat raiteilta, mutta jatkoivat sillan ali vähin vahingoin. Kasautuminen alkoi vasta neljännestä vaunusta, joka sinkoutui läheiseen vesakkoon iskun voimasta. Vahingoittumaton veturinkuljettaja sanoi tutkijoille, ettei juna ollut osunut mihinkään ennen onnettomuutta.

Ala-Saksin osavaltion hallituksen virkamiehet kertoivat tänään, että tuhoisan junaturman onnettomuuspaikan läheltä noin kuuden kilometrin päästä oli löydetty vaurioita kiskoista. Jo aiemmin saksalaislehti oli kertonut, että yksi junan vaunuista suistui kiskoilta kuusi kilometriä ennen varsinaista onnettomuuspaikkaa.

Saksan liikenneministeriö totesi puolestaan, että turmaan saattoi olla syynä myös rikki mennyt vaununpyörä.
-Ei voi sulkea pois sitä, että pyörärikko junan ensimmäisessä vaunussa oli syynä junan suistumiseen raiteilta, sanoi ministeriön edustaja.

Kohl vieraili onnettomuuspaikalla

Saksan liittokansleri Helmut Kohl ilmaisi surunsa tapahtuneesta tänään onnettomuuspaikalla ja kiitti samalla pelastustyöntekijöitä heidän avustaan ja lähetti osanottonsa uhrien omaisille. Kohl sanoi, että liittovaltion ja Ala-Saksin hallitukset järjestävät kumpikin miljoona Saksan markkaa pelastustöitä varten. Kansleri oli surullinen uhrien omaisten puolesta ja toivoi loukkaantuneiden kuntoutuvan parhaalla mahdollisella tavalla.

Kohl keskeytti Italian matkansa heti eilen onnettomuudesta kuultuaan ja lensi onnettomuuspaikalle helikopterilla tavatakseen pelastuskomitean jäseniä. Kohl sanoi hallituksen tekevän kaikkensa auttaakseen perheitä, joita tragedia koskettaa. Suomen presidentti Martti Ahtisaari lähetti tänään surunvalittelunsa Saksan liittopresidentti Roman Herzogille.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme